2017

Lakeaharjun talviurheilukeskushanke hengähdystauolla

Vaikka Sport Center Lakiksen toiminta on tällä hetkellä pysähdyksissä, on sen aloittama talviurheilukeskus mahdollistanut muun muassa ampumasuunnistuksen, -hiihdon ja -juoksun kisoja. Ampumahiihtostadionilla Lakeaharjun päällä ovat valmiina 1,5 kilometriä päällystettyä ratapohjaa sekä ampumarata-alue.

Kylille kehittämisrahaa

Evijärven kunta on varannut vuoden 2018 talousarvioon kylille kehittämisrahaa 30 000 euroa. Tarkoituksena on aktivoida kyliä

Kunnon kuntalaiseksi Mikko Puro

Lappajärven kunnan elinvoimalautakunta on valinnut Kunnon kuntalaiseksi Mikko Puron. Hänet palkittiin perinteisessä Kunnon juhlassa, jota

Evijärvi pysyy Kaksineuvoisessa

Maanantaina kokoustanut valtuusto päätti, että Evijärven kunta pysyy mukana kuntayhtymä Kaksineuvoisessa. Kunnanhallituksen esityksen mukainen päätös

Hallituksen joukoissa

JUHLIMME viime viikolla, koska 6. joulukuuta 1917 eduskunta hyväksyi senaatin eli silloisen hallituksen antaman itsenäisyysjulistuksen.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.