marraskuu 2017

Kuusi uutta hakijaa Vimpeliin

Vimpelin kunnanjohtajan viran jatkettu hakuaika toi kuusi uutta hakemusta. Aiemmin virkaa haki yhdeksän hakijaa, joista yksi perui hakemuksensa myöhemmin.

Vimpelistä veteraanien edustus Linnan juhliin

Sotaveteraani Pauli Uusimäki sai 3. marraskuuta mieluista postia, kutsun Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavastaanotolle Linnaan. Vimpelin sotaveteraaniyhdistyksen piirissä kutsua osattiin hieman odotella, sillä entinen kunnanjohtaja Anita Paavola oli laittanut asiaa vireille.

30 vuotta vertaistukea alkoholistien läheisille

Vimpelissä toimii yhä Al-Anon –vertaistukiryhmä, vaikka monesta naapurikunnasta se on jo vetäjien puuttuessa loppunut. Osallistujia kerran kuukaudessa järjestettäviin tapaamisiin saapuu yleensä viidestä kymmeneen Järviseudun alueelta, mutta myös Keski-Pohjanmaalta. Al-anon kokoontuu Oivalan eli Järviseudun Omaishoitajayhdistyksen tiloissa.

Kuvataiteen saloja avattiin lapsille

Viime lauantaina joukko pieniä taiteilijoita ahersi Lappajärven yhteiskoululla. Kuvataiteen salat -taidetyöpajaan osallistuneista jokainen pääsi työstämään

Omatoimikirjasto kolminkertaistaa aukioloajan

Vimpelin omatoimikirjasto avaa ovensa joulukuun alkupuolella. Erityistä huomiota on kiinnitetty liikuntarajoitteisten pääsyyn kirjastoon. Esteettömän pääsyn takaavat uusi luiska ja ulko-ovi apteekin puolella sekä kunnan hankkima hissi. Myös lainaustiski mahdollistaa asioinnin pyörätuolista käsin.

Kuntien elinvoimaisuutta kehitetään Järviseudulta käsin

Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelut on käynnistänyt Elinvoimaa kuntiin -hankkeen, jossa ovat mukana kaikkien Järviseudun kuntien lisäksi Kauhava, Kuortane, Ähtäri, Alavus, Karijoki, Kauhajoki, Isojoki ja Teuva. Tarkoituksena on kehittää uudenlaisia työkaluja ja eväitä elinvoimaisuuden lisäämiseen.

Sotekeskusselvitystä jatketaan

Kauhavan kaupunginvaltuusto varaa ensi vuoden talousarvioon määrärahan sotekeskusselvitystyön jatkamiseen. Hankesuunnitelma sekä rahoitus- ja rakentamisratkaisu tuodaan

Johanna Förstille Evijärvi-palkinto

Evijärveläislähtöinen laulaja–muusikko Johanna Försti (s. 1974) on palkittu Lions Clubin Evijärvi-palkinnolla. Huomionosoitus luovutettiin Förstille lauantaina,

Onnettomuudet - Piipaa

Vedon taistelu ei riittänyt

Vimpelin Vedon hurja taistelu Tapiolan Honkaa vastaan kotiottelun loppupuolella ei riittänyt, vaan Honka vei pisteet mukanaan luvuin 75-84.

Eläkeliitolla vilkasta toimintaa

Eläkeliiton Vimpelin yhdistys on 467 jäsenellään suuri toimija suhteutettuna paikkakunnan väkilukuun.Se järjestää tapahtumia kahvikerhoista sokkoretkiin ja kävelylenkeistä kuntosalivuoroihin. Se on myös aktiivinen vapaaehtoistoimija ja tehnyt aloitteita huonokuntoisten ihmisten pihojen talviaurauksesta tieturvallisuuteen.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.