2016

Nuoret hyvän mielen lähettiläinä

Tee aijjoos hyvää -kampanjan kohteena ovat tällä kertaa hoitokodeissa olevat ikäihmiset. Kauhavalaisnuoria kannustetaan lähtemään hyvän

Sillankorva sai uudet vuokralaiset

Sillankorvan leirintä-alue on saanut uudet vuokralaiset. Evijärven kunnanhallitus valitsi viime viikolla kunnan omistaman Sillankorvan leirintäalueen

Vaioletama tammikuun paras

Vimpelin Vedon Alexyz Vaioletama on valittu naisten Korisliigan tammikuun pelaajaksi. 22-vuotias Vaioletama on ottanut joukkueessaan

Helmikuun loiskeet

Lappajärvellä Ahvenniemen edustalla nähtiin tiistaina 9. helmikuuta näytelmä, jossa kaksi miestä liikkui veneellä kovassa tuulessa.

Lappajärven laskiaisrieha peruutettu

Lions Club Lappajärven perinteinen laskiaisrieha oli tarkoitus järjestää laskiaistiistaina 9. helmikuuta. Tapahtumaa ei kuitenkaan järjestetä

Kitron Kotipesälle tukea

Alajärven Ankkurit on saanut Etelä-Pohjanmaan Ely-keskukselta myönteisen päätöksen Kotipesäksi kutsutun koulutus- ja kokoontumistilan rakentamiseen. Hankkeen

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.