kesäkuu 2016

Järvikangas vahvistaa Vetoa

Viime kaudella Forssan Alkua naisten Korisliigassa edustanut Noora Järvikangas siirtyy Vimpelin Vetoon. 22-vuotias laitahyökkääjä pussitti

Järviseudun superkesä

Viime viikonloppua luonnehdittiin politiikan superviikonlopuksi maassamme. Pitihän peräti neljä puoluetta puoluekokouksensa samana viikonloppuna, ja osassa

Juhannuksen odotusta

Perjantaina Suomi aloittaa juhannuksen juhlinnan.Johannes Kastajan syntymäjuhlaa vietetään erityisesti keskikesän juhlana, jolloin luonto on hehkeimmillään

Turistina kotikulmilla

Maailma on pullollaan matkailumainoksia, joissa aina paistaa aurinko ja kuvissa olevat ihmiset ovat kuin mallikatalogista

Kyläyhdistys osti liikuntatilan

Kyläyhdistys osti liikuntatilanKauhavan Alakylän Kyläyhdistys osti Pernaan koulun liikuntatilan irtaimistoineen Kauhavan kaupungilta yhdellä eurolla. Kaupunginhallitus

Projektilla järvi kuntoon

Evijärvellä kartoitetaan tänä kesänä moni eri toimin järven nykytilaa. Järvellä on aloitettu tänään maanantaina veden

Sydämen maantiedettä

Pääsin kokeilemaan toissa viikonloppuna uraa jääkaappimagneettien myyjänä. Mahdollisuuden parin päivän mittaiseen uravaihdokseen tarjosi ystäväni Elina,

Juhannuksen viettoon

Järviseudun Sanomien väki siirtyy juhannuksen viettoon. Lehti ilmestyy ensi viikolla normaalisti: sivuilla on luvassa asiaa

Crater Rock on täällä taas

Kahdeksatta vuotta putkeen järjestettävä Crater Rock -musiikkileiri starttasi sunnuntaina Lappajärven yhteiskoululla. Leirin opettajina toimivat huippumuusikot

Ajoneuvoyhdistelmä ojaan Vimpelissä

Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja ja kyydissä ollut apukuljettaja vietiin Seinäjoelle tarkastettavaksi Vimpelin Lakaniementiellä tapahtuneen tieltä suistumisen jälkeen.

Veto hävisi kotarissa

Vimpelin Vedon Superpesis-joukkue kärsi kauden avaustappionsa Saarikentällä sunnuntaina. Sotkamon Jymy voitti avausjakson, kun taas Veto

Alajärven kuntaorganisaatio muuntuu

Alajärven kaupunginvaltuusto päättää maanantaina kuntaorganisaation muutoksista ensi vuoden alusta alkaen, kun Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue on purkautunut.

Oppilaitosten yhdistymisselvitys tulossa

Alajärven kaupunginhallitus sekä Vimpelin, Evijärven ja Lappajärven kunnanhallitukset pitävät tarkoituksenmukaisena Järviseudun koulutuskuntayhtymän eli Jamin ja

Eskaritilan rakennustyöt käyntiin

Kirkonkylän koulun uusien esiopetustilojen pohjatyöt aloitettiin Evijärvellä viime viikolla. Esiopetukselle tulee siirrettävä hirsirakennus, jonka pitäisi

Perjantaina Suomi aloittaa juhannuksen juhlinnan.Johannes Kastajan syntymäjuhlaa vietetään erityisesti keskikesän

Lue »

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.