Ympäristötunnustus Tervareitin melontareitistä
Vuodesta 2009 lähtien jaettu Järvi-Pohjanmaan ympäristötunnustus myönnettiin tänä vuonna Järviseutu-Seuralle ja melontaseura Kyrönjoen KoskiHäjyille Etelä-Pohjanmaan

Järviseudun Sanomat järjestää kesärunokilpailun, jonka satoa julkaistaan toukokuussa ilmestyvässä Kesäseutu-liitteessä sekä tilan sallimissa puitteissa kesän
Vaikka lumi on vähissä, valoa lappajärveläisille hiihtäjille olisi tarjolla. Yrittäjien ja kunnan yhteisessä projektissa Hernesniemen
Kodin valaistus kannattaa suunnitella huolellisesti. Hyvin valaistu koti on toimiva ja tunnelmallinen. Kevään trendikkäimmissä valaisimissa
Tiistaina 17.2. eräs eläinsuojelujärjestö julkaisi salaa kuvattuanvideomateriaalia Kaustisen ja Seinäjoen turkistarhoilta. Tätä ennen eläinsuojelujärjestöt ulosmarssivat turkiseläinten
Hyvät tavat ovat sivistyksen merkki. Törmäsimme itse taas kerran tavattomuuteen, kun olimme lounaalla Road Housessa.
”Olen oppinut niin paljon virheistäni. Ajattelin tehdä vielä muutaman lisää”, julisti Facebookissa taannoin kiertäneessä ajatelmassa
Kuntien pitää yhä harvempien työssäkäyvien maksamilla veroilla tarjota sosiaali- ja terveyspalveluja yhä useammille. Joku voisi
Sunnuntaina järjestetyssä Kraatterihiihdossa voitto naisten avoimessa sarjassa meni Kuortaneelle ja miesten avoimessa sarjassa Pietarsaareen. IS

Vuodesta 2009 lähtien jaettu Järvi-Pohjanmaan ympäristötunnustus myönnettiin tänä vuonna Järviseutu-Seuralle
Järviseudun Sanomat järjestää kesärunokilpailun, jonka satoa julkaistaan toukokuussa ilmestyvässä Kesäseutu-liitteessä
Vaikka lumi on vähissä, valoa lappajärveläisille hiihtäjille olisi tarjolla. Yrittäjien
Kodin valaistus kannattaa suunnitella huolellisesti. Hyvin valaistu koti on toimiva
Tiistaina 17.2. eräs eläinsuojelujärjestö julkaisi salaa kuvattuanvideomateriaalia Kaustisen ja Seinäjoen
Hyvät tavat ovat sivistyksen merkki. Törmäsimme itse taas kerran tavattomuuteen,
”Olen oppinut niin paljon virheistäni. Ajattelin tehdä vielä muutaman lisää”,
Kuntien pitää yhä harvempien työssäkäyvien maksamilla veroilla tarjota sosiaali- ja
Sunnuntaina järjestetyssä Kraatterihiihdossa voitto naisten avoimessa sarjassa meni Kuortaneelle ja
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.