Maalaustaiteen juhlaa 17 paikkakunnalla
Taidemaalariliitto täyttää 90 vuotta vuonna 2019. 90-vuotiasta juhlitaan eri puolilla Suomea laajasti maalaustaidetta esiin tuovalla ohjelmistolla.

Vesilintujen metsästyskauden alkaessa BirdLife Suomi ja Metsästäjäliitto muistuttavat yhdessä lajintunnistuksen tärkeydestä ja kehottavat välttämään taantuvien lajien metsästystä.
Kesän 2019 sisävesien vesilintulaskentojen perusteella Suomen neljän tärkeimmän riistasorsalajin sinisorsan, tavin, telkän ja haapanan poikastuotto oli heikko. Pesimäkannoissa ei tapahtunut oleellisia muutoksia viime vuoteen verrattuna.
Vuoden vihanneksen julkistavat Kotimaiset Kasvikset ry ja Puutarhaliitto ry. Tämä perinne on jatkunut jo vuosikymmeniä. Tavoitteena on lisätä teemavihanneksen viljelyä ja kulutusta sekä tutustuttaa suomalaisia uusiin kasviksiin ja makuihin.
Tulevien vuosien vihannekset ovat vuonna 2021 kurpitsat ja vuonna 2022 tomaatit.
JPK lähtee toteuttamaan ja jalkauttamaan keväällä julkistamaansa strategiaa olla alueen isoin ja laadukkain kasvattajaseura. –Tarjoamme nuorille kiekkoilijoille kasvupolun liigaseuroihin ja maajoukkueeseen ja samalla erittäin hyvän harrastusmahdollisuuden: kehittyä lajin parissa omassa seurassa ja jatkaa sitä vielä aikuisenakin Edustus-joukkueessa, kertoi juniorivalmennuspäällikkö Jussi Virtanen.
Maataloustyökoneet ja traktorit ilmestyvät kesän päättymisen myötä jälleen liikenteeseen. Pitkiä matkoja työkoneilla ei yleensä kuljeta, mutta muuta liikennettä hitaammin kulkevat ajoneuvot kysyvät malttia muilta kuskeilta. Liikenneturva muistuttaa, että hätiköinti ja hermostuminen johtavat vaaratilanteisiin. Työkoneet tulee ohittaa rauhallisesti ja ennakoiden.
JÄRVI-POHJANMAAN kansalaisopisto on enemmän ajan hermolla kuin koskaan. 22. elokuuta koteihin jaettavassa alkavan lukuvuoden ohjelmavihkosessa on paljon uutta.
Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto tiedottaa, että kesän viileä sää on myöhästyttänyt pensasmarjojen satoa. Poikkeuksellisen pilviset säät ja kylmät yöt heinäkuussa ovat hidastaneet myös kasvutunneleissa tuotettavan vadelman kypsymistä. Marjakausi jatkuu tänä vuonna koko maassa pitkälle syyskuuhun asti.
Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuoreen raportin mukaan ennennäkemättömän nopeasti lisääntynyt maankäyttö on kiihdyttänyt osaltaan ilmaston lämpenemistä, aavikoitumista ja maaperän köyhtymistä viime vuosikymmeninä.

Tuoreet uutiset Soinista
Taidemaalariliitto täyttää 90 vuotta vuonna 2019. 90-vuotiasta juhlitaan eri puolilla
Vesilintujen metsästyskauden alkaessa BirdLife Suomi ja Metsästäjäliitto muistuttavat yhdessä lajintunnistuksen
Kesän 2019 sisävesien vesilintulaskentojen perusteella Suomen neljän tärkeimmän riistasorsalajin sinisorsan,
Vuoden vihanneksen julkistavat Kotimaiset Kasvikset ry ja Puutarhaliitto ry. Tämä
JPK lähtee toteuttamaan ja jalkauttamaan keväällä julkistamaansa strategiaa olla alueen
Maataloustyökoneet ja traktorit ilmestyvät kesän päättymisen myötä jälleen liikenteeseen. Pitkiä
JÄRVI-POHJANMAAN kansalaisopisto on enemmän ajan hermolla kuin koskaan. 22. elokuuta
Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto tiedottaa, että kesän viileä sää on
Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuoreen raportin mukaan ennennäkemättömän nopeasti lisääntynyt maankäyttö
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.