Sähköpotkulautailun ABC
Onnettomuusuutisoinnit meiltä ja maailmalta ovat herättäneet huolta sähköpotkulaudoilla kulkemisen turvallisuudesta. Liikenneturva kertaa pelisääntöjä: laitteilla kuljetaan samoilla liikennesäännöillä kuin pyörällä.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus seuraa levätilannetta 27 virallisella havaintopaikalla Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Sinilevähavainnoista voi ilmoittaa leväseurantapuhelimen numeroon 0295 027 990. Havaintoja voi myös tallentaa itse Järvi-Meriwikiin www.jarviwiki.fi.
20-vuotisjuhlavuotenaan Aisaparin erityispainopisteenä ovat nuoret. Aisaparin toimialueella nuorisojaosto aloitti toimintansa kesäkuussa. Kauhavalla järjestäytymiskokouksessa jaosto valitsi
SOININ Kimpilamminkankaalle on suunnitteilla tuulivoimapuisto, johon sijoitettaisiin maksimissaan 31 tuulivoimalaa. Hanketta hallinnoi uusiutuviin energiaratkaisuihin keskittynyt Energiequelle, joka esitteli puiston suunnitelmaa yleisölle ensimmäistä kertaa tiistaina 25. kesäkuuta Hautakylä-salissa.
Kantorahatulot nousivat 2,66 miljardiin euroon vuonna 2018. Edellisvuoteen nähden tulot nousivat reaalisesti 12 prosenttia ja olivat lähes neljäsosan suuremmat kuin viiden edeltäneen vuoden keskiarvo, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) kantorahatilasto.
Mökille voi olla tarvetta viedä kesää varten kaikenlaista tavaraa grillitarpeista työkaluihin. Liikenneturva ohjeistaa aloittamaan juhannuksen sujuvasti käyttämällä hetken auton pakkaamisen suunnitteluun. Painavimmat tavarat on syytä laittaa tavaratilassa alimmaisiksi ja irtaimen pysyminen paikallaan varmistaa kunnon kiinnityksin.
Idylliset lakeus- ja peltomaisemat, Ähtärin eläinpuisto pandoineen sekä eteläpohjalainen yrittäjähenkisyys nousivat yleisimmin esille, kun satunnaiset matkailijat eri puolelta
Suomea kertoivat, millaisia positiivisia asioita heille tulee mieleen Etelä-Pohjanmaasta matkailualueena.
Kukinnan perusteella mustikkasadosta on tulossa korkeintaan keskinkertainen, puolukkasadosta keskimääräistä runsaampi. Satonäkymät tarkentuvat sitä mukaa kun raakilehavaintoja kertyy.
SOINILAISEN Suvi Osalan kotona käy huiske. Pihapiiristä löytyy vuohien lisäksi niin koiria, kissoja, kaneja, kanoja kuin hevonenkin. Keskitytään nyt kuitenkin vuohiin, sillä Osalan uusi 4H-yritys Wuorelan Vuohivaellukset järjestää retkiä vuohien kanssa Vuorenmaan maisemissa.

Tuoreet uutiset Soinista
Onnettomuusuutisoinnit meiltä ja maailmalta ovat herättäneet huolta sähköpotkulaudoilla kulkemisen turvallisuudesta.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus seuraa levätilannetta 27 virallisella havaintopaikalla Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja
20-vuotisjuhlavuotenaan Aisaparin erityispainopisteenä ovat nuoret. Aisaparin toimialueella nuorisojaosto aloitti toimintansa
SOININ Kimpilamminkankaalle on suunnitteilla tuulivoimapuisto, johon sijoitettaisiin maksimissaan 31 tuulivoimalaa.
Kantorahatulot nousivat 2,66 miljardiin euroon vuonna 2018. Edellisvuoteen nähden tulot
Mökille voi olla tarvetta viedä kesää varten kaikenlaista tavaraa grillitarpeista
Idylliset lakeus- ja peltomaisemat, Ähtärin eläinpuisto pandoineen sekä eteläpohjalainen yrittäjähenkisyys
Kukinnan perusteella mustikkasadosta on tulossa korkeintaan keskinkertainen, puolukkasadosta keskimääräistä runsaampi.
SOINILAISEN Suvi Osalan kotona käy huiske. Pihapiiristä löytyy vuohien lisäksi
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.