Lomatoimen ja maaseutuhallinnon päätoimipaikat Kortesjärveltä väistöön
KAUHAVAN kaupungin lomatoimen ja maaseutuhallinnon päätoimipaikat siirtyivät maanantaista lähtien väistötiloihin. Maaseutuhallinto muuttaa Ylihärmän palvelutoimistoon ja

ELY-keskus myönsi viime vuonna yrityksen kehittämisavustusta Etelä-Pohjanmaan pk-yrityksille reilut 3,5 milj. euroa. Kaikkiaan kuluvalla EU-ohjelmakaudella (1.7.2014 lähtien) on kehittämisavustusta myönnetty maakunnan pk-yrityksille yhteensä yli 15 milj. euroa.
KauhaValhalla-pelitapahtumassa kilpailuhenkisille pelaajille on luvassa turnauksia PC:llä CS:GO:ssa, Overwatchissa sekä Fortnitessä. Konsoleilla puolestaan selvitetään paras NHL20- ja Super Smash Bros-pelaaja. Vähemmän kilpailuhenkiset pääsevät kokemaan nostalgiaa retropelinurkkauksessa, ja tarjolla on myös virtuaalitodellisuutta VR-lasien muodossa.
KORTESJÄRVEN nuorisotiloilla palvelutoimiston kellarissa pidettiin 13. joulukuuta viimeinen ilta. Toiminta jatkuu maanantaista 13. tammikuuta eteenpäin
Satusirkus-kiertue tuo tammi- ja helmikuussa sirkuksen magiaa Kauhavan kirjastoihin. Kirjastoihin pystytetään pieni sirkusteltta, ja asiakkaille tarjotaan monipuolista sirkusaiheista lastenkulttuuria ilman pääsymaksuja.
Järvilakeuden kansalaisopiston suositun Muistoseurat-elokuvasarjan kolmas osa Haaveita ja harha-askelia sai ensi-iltansa Kauhavan Y-Kinossa joulun jälkeen.
Kinkkusulaa-futsalpuulaakia on järjestetty Kortesjärven liikuntatalolla jo vuodesta 2001 lähtien.
TÄSTÄ maapallosta ei paljon lapsille jää, jos tämä kulutushysteria jatkuu, toteaa Romukioskin toimitusjohtaja Satu Hallinen.
Suomalaisissa pihoissa ja autotalleissa lojuu käyttämättömänä valtava määrä erilaisia metalleja, akkuja ja muita hyödynnettäviä materiaaleja. –Nurkkien siivouksesta hyötyisi moni: vaimo on tyytyväinen siivouksesta, siivoaja saa liikuntaa ja rahaa tehden samalla ympäristöteon.
Neljännet Ready 4 Life – messut järjestetään Alajärven monitoimihallilla 30. tammikuuta. Esillä ovat vanhaan tapaan alueen opiskeluvaihtoehdot, mutta nyt rinnalle on nostettu myös työpaikkojen ja yritysten tulevaisuuden työvoimatarpeiden esittelyt.

KAUHAVAN kaupungin lomatoimen ja maaseutuhallinnon päätoimipaikat siirtyivät maanantaista lähtien väistötiloihin.
ELY-keskus myönsi viime vuonna yrityksen kehittämisavustusta Etelä-Pohjanmaan pk-yrityksille reilut 3,5
KauhaValhalla-pelitapahtumassa kilpailuhenkisille pelaajille on luvassa turnauksia PC:llä CS:GO:ssa, Overwatchissa sekä
KORTESJÄRVEN nuorisotiloilla palvelutoimiston kellarissa pidettiin 13. joulukuuta viimeinen ilta. Toiminta
Satusirkus-kiertue tuo tammi- ja helmikuussa sirkuksen magiaa Kauhavan kirjastoihin. Kirjastoihin
Järvilakeuden kansalaisopiston suositun Muistoseurat-elokuvasarjan kolmas osa Haaveita ja harha-askelia sai
Kinkkusulaa-futsalpuulaakia on järjestetty Kortesjärven liikuntatalolla jo vuodesta 2001 lähtien.
TÄSTÄ maapallosta ei paljon lapsille jää, jos tämä kulutushysteria jatkuu,
Neljännet Ready 4 Life – messut järjestetään Alajärven monitoimihallilla 30.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.