Käteisen paluu
Nykyään on henkilöitä, jotka eivät käytä käteistä rahaa lainkaan. Uudenvuoden aattona pankkeja vastaan tehdyt palvelunestohyökkäykset

Mietin joulun alla, millaista palvelua – ja mistä – haluaisin sitä kaikkein mieluiten. Tulin itseni
Hieman yli vuosi sitten keräsin Helsingissä viimeisiä kimpsuja ja kampsuja muuttolaatikoihin. Edessä oli töiden perässä
Loppiaisen nimi vihjaa loppumiseen, mutta kansanperinteessä joulunaika loppuu Nuutinpäivään. Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti
Lähes kolme vuotta sitten aloitin työni ilmoitusmyyjänä Järviseudun Sanomissa, Alajärven konttorilla. Työ oli uutta, koskaan
Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, huomenna alkava vuosi 2015 tuo mukanaan monia uutisen arvoisia asioita.
Siellä, missä kaksi tai kolme joutilasta kokoontuu, parannetaan usein maailmaa keskustelunaihe kerrallaan. Perinteisesti kyläparlamentit ovat
Ensi maanantaina on talvipäivänseisaus, joten täällä pohjoisella pallonpuoliskolla valoisa aika jää vähimmilleen. Tiistaina valo voittaa
Eräänä runsaslumisena talvena ostin itselleni lumikengät, joita ulkoilutin ahkerasti ja kirosin lyhyitä saappaanvarsia, joista lumi

Mietin joulun alla, millaista palvelua – ja mistä – haluaisin
Hieman yli vuosi sitten keräsin Helsingissä viimeisiä kimpsuja ja kampsuja
Loppiaisen nimi vihjaa loppumiseen, mutta kansanperinteessä joulunaika loppuu Nuutinpäivään. Hyvä
Lähes kolme vuotta sitten aloitin työni ilmoitusmyyjänä Järviseudun Sanomissa, Alajärven
Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, huomenna alkava vuosi 2015 tuo
Ensi maanantaina on talvipäivänseisaus, joten täällä pohjoisella pallonpuoliskolla valoisa aika
Eräänä runsaslumisena talvena ostin itselleni lumikengät, joita ulkoilutin ahkerasti ja
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.