Käteisen paluu

Nykyään on henkilöitä, jotka eivät käytä käteistä rahaa lainkaan. Uudenvuoden aattona pankkeja vastaan tehdyt palvelunestohyökkäykset aiheuttivat ennalta arvaamattomia ongelmia, kun maksukortit eivät toimineet eikä automaatista saanut nostettua rahaa. Vaikeudet alkoivat juuri, kun suuri osa kansalaisista oli kaupunkien ja kuntien keskustoissa katsomassa ilotulituksia ja juhlimassa. Monilla oli ravintolalasku maksamatta, polttoainetta ei saanut ostettua, eikä kotimatkalle päässyt, koska bussimaksua tai taksikyytiä ei voinut kortilla maksaa. Tällöin hyvät ystävät olivat kullanarvoisia, mikäli pystyivät auttamaan.
Aivan kaikissa paikoissa kortilla maksaminen ei nykypäivänäkään onnistu. Maksupäätteiden hankinta ja käyttäminen on kallista yrittäjille, ja esimerkiksi monissa pitkän linjan busseissa ei päätettä ole. Maksu on maksettava käteisellä tai liput ostettava etukäteen. Kireällä aikataululla bussiin kiiruhtava tai matkaan väliltä nouseva voi yllätyksekseen joutua jäämään kyydistä pois, jos on liikkeellä pelkän maksukortin turvin.
Pieni määrä käteistä on hyvä olla käytettävissä kaiken varalta. On henkilöitä, jotka käyttävät tarkoituksella asioinnissaan ja ostoksissaan vain käteistä rahaa. Käteisen rahan kulumisen kun näkee konkreettisena kukkarossaan ja se auttaa hallitsemaan taloutta. Kun rahaa on tietty määrä käytettävissä ja se on käteisenä, hankinnat tulee suunniteltua huolellisemmin. Luottokortilla voi maksaa helposti ja huomaamattomasti ja maksaa sitten joskus.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.