Ilmianna idea

Siellä, missä kaksi tai kolme joutilasta kokoontuu, parannetaan usein maailmaa keskustelunaihe kerrallaan. Perinteisesti kyläparlamentit ovat kokoontuneet huoltoasemien kahvioissa ja missä milloinkin tavataan ystävä, tuttu tai puhelias tuntematon. Analyysit, kritiikki ja parannusehdotukset löytyvät aiheeseen kuin aiheeseen, usein huumorilla kuorrutettuina.
Hiljattain facebookiin perustettu ryhmä “Alajärvi – essonbaari facessa – hyviä ideoita” on virtuaalikahvila, jossa kuka tahansa voi esittää ehdotuksia Alajärven ja Järviseudun parhaaksi. “Kaikki ajatukset kelpaavat – myös vähäisiltä tuntuvat. Rakentava kritiikki on myös toivottavaa”, ohjeistaa ryhmän perustaja Sakari Joensuu.
Ryhmässä onkin jo nostettu esille esimerkiksi hiljentynyt keskusta palveluiden siirtyessä sisääntulotien varteen; millä keinoilla elämää saataisiin keskustaan takaisin ja turvattaisiin keskustan erikoisliikkeiden säilyminen. On ruodittu kaupungin tiedotusstrategiaa ja pohdittu, kuinka Alajärven ohi ajavien huomio saataisiin kiinnittymään kyliin ja keskustaan.
Tätä kirjoittaessani ryhmään kuuluu 829 jäsentä. Joukosta löytyy myös muualle muuttaneita järviseutulaisia, joilla on hieman erilainen näkökulma asioihin kuin täällä aina asuneilla. Toivoa sopii, että käyttökelpoiset ajatukset päätyvät myös päättäjien näyttöpäätteille ja mietintämyssyihin. Ideat ovat myös yrittäjien, yhteisöjen ja yksityisten käytettävissä. Perinteiset “essonbaarikeskustelut” kun tuppaavat jäämään sihteerin puuttuessa pienten piirien tietoisuuteen.
Tyytyväisyyden aiheitakin löytyy. “Raatilaisten” mielestä Alajärvellä on hyvä asua, koska täällä on hyvät puitteet harrastuksille, siisti keskusta, kaupoista ja erikoisliikkeistä saa melkein kaikkea mitä voi tarvita, suoraselkäiset rehelliset ihmiset, kaunista luontoa ja niin edelleen. Virallisten asioiden hoito on nopeampaa ja ihmisläheisempää kuin isommissa kaupungeissa. Myös yhteisöllisyys ja naapuriapu saavat kiitosta. Nämä ovat asioita, jotka vaikuttavat myös moneen paluumuuttajaan.
Maaseudun ja pikkukaupungin ongelmat ovat kaikkien tiedossa, mutta märehtimällä ja murehtimalla ne eivät miksikään muutu. Kaivataan uusia näkökulmia, ideoita ja yhteistyötä, jotta seutu saadaan nousuun ja positiivinen vire tulevaisuuteen. Keskusteluihin osallistuneiden kirjoituksista voi päätellä, että kateuden ja valittamisen sijaan halutaan verkostoitua ja tehdä yhteistyötä koko seutukunnan hyväksi.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.