3 joulukuun, 2014

Kirous Suomen ylle

Eduskunnan perjantaina tekemäpäätös, joka koski homoparien avioitumisoikeutta, tulee vetämään kirouksen Suomen ylle.Raamattu sanoo, että kaikki

Olen surullinen

Kirkkoherra Kahra opetti meille Katekismuksen ja kymmenen käskyä. Siinä kivijalka elämän varalle, tähän opetukseen on

Voittaessamme

Jokaisessa järjestään, pienestä pitäen, uinailee tarvetta ja kykyjäkin toimiin täällä yhteisen elämän suloudeksi. Mistä muusta kaikki hyvä tänne

Lappajärven kunnostuksesta

26.11.14 ilmestyneessä lehdessä spekuloitiin ja suunniteltiin Lappajärven tilan kohentamista. Laitan myös oman lusikkani soppaan. Ennen

Lappajärvi investoi 2,1 miljoonaa

Lappajärven kunnan nettoinvestoinnit ovat ensi vuonna 2,1 miljoonaa euroa.Teknisessä toimessa investoidaan teiden päällystämiseen Rovastilan asuntoalueella.

Eduskunnan perjantaina tekemäpäätös, joka koski homoparien avioitumisoikeutta, tulee vetämään kirouksen

Lue »

Voittaessamme

Jokaisessa järjestään, pienestä pitäen, uinailee tarvetta ja kykyjäkin toimiin täällä yhteisen elämän

Lue »

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.