Business On Ice tulee jälleen ja suuntaa katseet kohti tulevaisuutta
JPYP:N järjestämä Business On Ice -tapahtuma järjestetään Kivitipussa perjantaina 26. tammikuuta osana Ice Weekend -kokonaisuutta.

MIELENTERVEYDEN häiriöt koskettavat jossain elämän vaiheessa noin puolta suomalaisista. Arvion mukaan yli 400 000 suomalaista hoivaa
MEITÄ opettajia on hyvin monia erilaisia persoonia ja jokaisella on omat hyväksi havaitut opetusmenetelmänsä, mutta
ELÄKELIITON Vimpelin yhdistyksen hallitus piti järjestäytymiskokouksensa 11.1.2024 Nuorisotalolla. Eino Koskela saatiin sittenkin jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana
Alahärmän Onnelassa sukelletaan Korttipakan ja kosmisten voimien maailmaan pian ensi-iltansa saavassa kansalaisopiston näytelmäryhmän esityksessä.
Lappajärvellä toimiva Kivitippu Spa Oy on käynnistänyt maaliskuun loppuun saakka kestävän yleisen osakeannin. Hallituksen puheenjohtajan
KULUVAN talven paukkupakkaset ovat vaatineet tiivistä takkojen lämmitystä. Puuhalkojen kysyntä on ollut vilkasta vimpeliläisen Vesa
Monissa kodeissa tulisijat lämpenevät kiihtyvällä tahdilla tämän talven pakkasissa. Takkojen lämmityksessä on tärkeää huomioida tiettyjä asioita, jotka vaikuttavat lämmittämisen paloturvallisuuteen.
SOININ kunnan hyvinvointipalvelut haastaa kaikki soinilaiset osallistumaan Hyvän arjen pienet teot -kampanjaan. –Hyvinvointiin vaikuttaa eniten

JPYP:N järjestämä Business On Ice -tapahtuma järjestetään Kivitipussa perjantaina 26.
MIELENTERVEYDEN häiriöt koskettavat jossain elämän vaiheessa noin puolta suomalaisista. Arvion
MEITÄ opettajia on hyvin monia erilaisia persoonia ja jokaisella on
ELÄKELIITON Vimpelin yhdistyksen hallitus piti järjestäytymiskokouksensa 11.1.2024 Nuorisotalolla. Eino Koskela
Alahärmän Onnelassa sukelletaan Korttipakan ja kosmisten voimien maailmaan pian ensi-iltansa
Lappajärvellä toimiva Kivitippu Spa Oy on käynnistänyt maaliskuun loppuun saakka
KULUVAN talven paukkupakkaset ovat vaatineet tiivistä takkojen lämmitystä. Puuhalkojen kysyntä
Monissa kodeissa tulisijat lämpenevät kiihtyvällä tahdilla tämän talven pakkasissa. Takkojen
SOININ kunnan hyvinvointipalvelut haastaa kaikki soinilaiset osallistumaan Hyvän arjen pienet
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.