Etelä-Pohjanmaan valtiontukialueet vaarassa alentua – toteutuessaan kohtuuton isku elinkeinoelämälle
Työ- ja elinkeinoministeriö antoi 21.2.2024 esityksen Suomen aluetukikartan muuttamisesta. Esityksen mukaan kaikki Etelä-Pohjanmaan tällä hetkellä

Kauhavan Alahärmässä sijaitsevassa kehitysvammaisten toimintakeskuksessa on tullut ilmi sisäilmaongelma. Ilman laatu on aiheuttanut erilaisia ongelmia
OOOH, haukotuttaa. Äiti on jo käynyt herättämässä. On noustava. Sitten vaan pesulle ja pukemaan. Ulkona
PASI AHVENNIEMI on aina ollut kiinnostunut musiikista, ja äänentoiston tekniikka ja sen hiominen ovat kiinnostaneet
KANSAINVÄLISEN äidinkielen päivän aattona, jota vietetään kaikkialla maailmassa 21. helmikuuta, en voinut olla kirjoittamatta kielistä,
TALVILOMAN lopussa tiedetään, kuka on Kauhavan Pilkkimestari. Kisa pilkkimestari-tittelistä käydään kahtena osakilpailuna, joista toinen on
Sedu Ilmajoki Eläintenhoidon at, eläintenkouluttaja (AT): Hankilanoja Maria, Soini Maatalousalan at, maatilatyöntekijä: Lammi Hannu, Kauhava
Alajärven kirkkoneuvosto ei kokouksessaan 22. helmikuuta nimennyt kirkkoherran virkaa hakeneista suosikkiaan kirkkovaltuustolle. Virkaa ovat hakeneet
MUISTELIN aikaisemmassa jutussani, kuinka puita kaadettiin pokasahalla ja tukkeja ajettiin hevosen vetämällä reellä tien varteen.

Työ- ja elinkeinoministeriö antoi 21.2.2024 esityksen Suomen aluetukikartan muuttamisesta. Esityksen
Kauhavan Alahärmässä sijaitsevassa kehitysvammaisten toimintakeskuksessa on tullut ilmi sisäilmaongelma. Ilman
OOOH, haukotuttaa. Äiti on jo käynyt herättämässä. On noustava. Sitten
PASI AHVENNIEMI on aina ollut kiinnostunut musiikista, ja äänentoiston tekniikka
KANSAINVÄLISEN äidinkielen päivän aattona, jota vietetään kaikkialla maailmassa 21. helmikuuta,
TALVILOMAN lopussa tiedetään, kuka on Kauhavan Pilkkimestari. Kisa pilkkimestari-tittelistä käydään
Sedu Ilmajoki Eläintenhoidon at, eläintenkouluttaja (AT): Hankilanoja Maria, Soini Maatalousalan
Alajärven kirkkoneuvosto ei kokouksessaan 22. helmikuuta nimennyt kirkkoherran virkaa hakeneista
MUISTELIN aikaisemmassa jutussani, kuinka puita kaadettiin pokasahalla ja tukkeja ajettiin
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.