Kansalaisopiston esite tarjoaa uusia alkuja ja mahdollisuuksia

Janika Mäkelä toimii Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston virkaa tekevänä rehtorina.
Janika Mäkelä toimii Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston virkaa tekevänä rehtorina.
Janika Mäkelä toimii Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston virkaa tekevänä rehtorina.
Janika Mäkelä toimii Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston virkaa tekevänä rehtorina.

OLEN sitä mieltä, että pitää olla avoin kaikelle, ja kun tulee uusi tilaisuus, minulla on tapana hypätä rohkeasti uuteen liikoja miettimättä, koska innostun uusista asioista, kuvailee elokuun alussa Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston virkaa tekevänä rehtorina aloittanut Janika Mäkelä.

Hän on työskennellyt kaupungin palveluksessa pitkään, noin 15 vuotta varhaiskasvatuksessa, ja opiskeltuaan lisää tehnyt hallinnollisia töitä, mistä oli luontevaa siirtyä kansalaisopistolle.

–Koska kauden kurssit oli pitkälle valmisteltu jo kevään aikana, sain hypätä valmiille. Oli helppo ja mukava aloittaa uudessa työssä, hän kertoo.

Rehtorina toimiva Titta Väänänen on parhaillaan opintovapaalla.

UUDEN edessä ollaan usein syksyisin, ja monelle siihen liittyy olennaisena osana kansalaisopiston esite, joka jaetaan koteihin näin elokuun loppupuolella. Tänä vuonna se kolahtaa postilaatikoihin 23. elokuuta ja ilmoittautuminen kursseille käynnistyy 30. elokuuta.

–Eri kansalaisopistot julkaisevat esitteensä hieman eri aikoihin ja meille on tullut jo useampia tiedusteluita, joko voi ilmoittautua. Esitettä odotetaan ja siitä ollaan kiinnostuneita. Onhan se mukava, että väki on innolla ovien takana hyvissä ajoin, Mäkelä naurahtaa.

Uskon, että se innostus liittyy tähän kesän ja syksyn taitteeseen, kun koulut alkavat ja tulee tunne, että kaikki alkaa, tästä lähtee uusi startti. Halutaan lähteä mukaan ennalta tuttuihin, tärkeäksi tulleisiin juttuihin tai kokea, että kaikki mahdollisuudet ovat auki, voi aloittaa jotain ihan uutta. Ihaninta on se tunnelma, kun mitään ei ole lyöty vielä lukkoon.

UUTTA Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston tarjonnassa ovat kässäkahvilat, leppoisaa käsitöiden tekemistä yhdessä, nuorten mielten hyvinvointikurssi sekä hevirumpukurssi, eksoottinen uutuus, joka tekee mieli mainita, kertoo Mäkelä.

Vuodesta toiseen suosittuja ovat liikunnan erikoiskurssit kuten vesiliikunta, jooga ja pilates. Niistä Mäkelällä on omaakin kokemusta.

–Viime aikoina olen osallistunut kansalaisopiston toimintaan liikuntakurssien merkeissä. Niille osallistutaan aktiivisesti ja moni mieltää kansalaisopiston nimenomaan näiden kuntoliikuntakurssien kautta. Viimeksi olin mukana joogassa, se oli kyllä tosi hyvä juttu, kun työ on kiireistä ja vaihtelevaa. Siellä mieli rauhoittuu ja on pakko pysähtyä.

Kursseja on Mäkelän mukaan tarjolla ainakin saman verran kuin viime vuonna.

–Toivotaan, että kurssit joita tarjotaan, käynnistyisivät ja ihmiset löytäisivät takaisin opintojen pariin. Liikunnan kaikille kursseille ei ole vielä vetäjiä, eli innokkaat ohjaajat voivat ottaa meihin yhteyttä, että saataisiin kaikki kurssit käynnistymään.

UUDEN hallituksen suunnitelma vapaan sivistystyön rahoituksen karsimisesta vaikuttaisi Mäkelän mukaan pitkällä aikavälillä merkittävästi ihmisten hyvinvointiin.

–Se tarkoittaisi säästöä tilavuokrista ja kansalaisopiston kurssitarjonnan kutistamista. Tällaiset muutokset voivat heikentää hyvinvointia osa-alueilta, joita ei osaa ajatellakaan ennakkoon, ja näkyvät myöhemmin terveys- ja sosiaalimenojen kasvussa, mutta nämä ovat vaikeita asioita näyttää toteen.

–Yhteisöllisyys ja yhdessä oleminen lisäävät hyvinvointia. Aina ei ole tärkeintä se mitä opitaan, vaan joskus se, että tullaan toisten ihmisten seuraan. Voihan se vaatia rohkeutta lähteä mukaan, mutta kurssilaiset itse antavat usein palautetta, että parasta kurssissa on ollut se porukka ja ryhmä: pääsee juttelemaan toisten kanssa tai vain kuulemaan, kun toinen kertoo asioistaan ja elämästään. Se tuo tietynlaista turvaa ja tunnetta, että ollaan yhdessä tässä maailmassa ja omat murheet saavat toisenlaisia mittasuhteita. Sen lisäksi tulee hyvä olo, jos liikkuu tai vaikkapa soittaa tai tekee jotain käsillään. Oppiminen ja tekeminen on erilaista kuin vaikka tiukkatahtisessa opiskelussa tai työelämässä. Kyllä nämä kurssit ovat viikkojen ja päivien kohokohtia.

–Kannustaisin ihmisiä kulkemaan yli kuntarajojen, ollaan Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto. Kaikkia kursseja ei voida järjestää kaikissa kunnissa, mutta kaikki kurssit on tarkoitettu kaikille. Aina voi järjestää kimppakyydin jonkun kanssa, matkakin voi olla mukavaa yhteistä aikaa, muistuttaa Mäkelä.

VARSINKIN suosituimmat kurssit täyttyvät nopeasti, kun ilmoittautuminen alkaa. –Paras tapa on käyttää netti-ilmoittautumista, se on nopein tapa. Puhelimitsekin voi toki ilmoittautua.

Aiheesta lisää

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.