helmikuu 2022

Kulttuuri ja ihmiset

Asumista ja hyvinvointia -messut toukokuussa Alajärvellä

Asumista ja hyvinvointia -messut järjestetään Alajärven monitoimihallissa sekä sen piha-alueella lauantaina 21. toukokuuta 2022. JPYP vastaa toiminta-alueellaan järjestettävän messutapahtuman käytännön järjestelyistä ja messuvastaavana toimii Maria Ahvenniemi.

Kauhavan talvilomaohjelmaa

KAUHAVAN talvilomaviikkoon 26. helmikuuta–6. maaliskuuta kuuluu monenlaista ohjelmaa. Viikon aikana esimerkiksi pääsee ilmaiseksi jää- tai

Terveys

Järvi-Pohjanmaan tartunnanjäljitys siirtää nyt pallon positiivisen testituloksen saaneille: tietojärjestelmän häiriö muutti käytännön

Järvi-Pohjanmaalla on pystytty olemaan yhteydessä kaikkiin positiivisen testituloksen saaneisiin henkilöihin aina viime viikonloppuun asti. Viikonlopun aikana tietojärjestelmässä oli häiriö, jonka takia alkuviikosta järjestelmään on kirjautunut yllättäen iso määrä Järvi-Pohjanmaan alueella todettuja uusia koronatapauksia. Tämän vuoksi perusturvan tartunnanjäljitys ei enää pysty olemaan yhteydessä kaikkiin henkilöihin, jotka ovat saaneet positiivisen koronatestituloksen 18.2. tai sen jälkeen.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.