Lappajärven Konetyöstö Oy:n työntekijämäärä kasvussa

Taivutusyksikön runko ja yrittäjä Pekka Kangas tammikuussa 2019.

Julkaistu:

Aihe:

VUONNA 1985 perustettu Lappajärven Konetyöstö Oy on hitsannut, koneistanut ja maalannut kymmeniätuhansia koneenosia ja työkaluja Suomessa toimiville konepajateollisuuden vientiyrityksille. Sen liikevaihto on ollut viime vuosina 1–1,3 miljoonaa euroa. Kuudettatoista vuotta yrittäjänä toimivan Pekka Kankaan mainitsemien asiakasyritysten joukossa on mm. pari lävistys-, laser- ja särmäyskoneita valmistavaa yritystä. Kankaan mukaan Konetyöstö on tehnyt paljon kaivos- sekä metsäkoneisiin liittyviä asioita.

–Laiva- ja voimalaitosmoottoreissa on niin ikään meillä valmistettuja osia. Lisäksi olemme tehneet alihankkijana osia jopa lentokonevalmistajan tehtaille Suomesta toimitettaviin raskaan taakan siirtojärjestelmiin, Kangas luettelee.

KANKAAN mielestä vuosien varrella tehdyt työt ovat olleet mukavan haasteellisia ja monipuolisia. Vuosina 2003–2016 Lappajärven Konetyöstö Oy:stä katosi 13 työpaikkaa. Finanssikriisin iskiessä, vuonna 2009, oli kadota koko Konetyöstö. Niin ei kuitenkaan käynyt, kun saatiin uusia asiakkaita.

–Parin vanhan sekä niiden uusien asiakkaiden avulla on selvitty näihin päiviin, kertaa Kangas.

Vielä viime vuoden alussa työntekijöitä ei edelleenkään ollut kymmentä enempää. Nyt tämän vuoden alussa palkkalistoilla on 14 tehdastyöläistä ja näyttää siltä, että 1,4 miljoonan liikevaihto on mahdollista saavuttaa kuluvalla tilikaudella.

Mainos

LAPPAJÄRVEN KONETYÖSTÖ OY aloitti kuusi vuotta sitten kutomakoneiden modifioinnin eli muuntamisen asiakkaan tarpeita vastaavaksi. Jo aloitusvuonna 2016 firman kautta lähti koneita Intiaan 14 kappaletta. Yhteensä niitä on lähtenyt nyt kolmisenkymmentä ja tällä hetkelläkin hallissa odottaa kuusi konetta modifiointia.

–Kutomakonetyössä aletaan puhua tänä vuonna kuusinumeroisesta bisneksestä, laskee Kangas.

Järviseudulta ja muualta Suomesta sekä Virosta Intiaan Konetyöstön kautta vietävät kutomakoneet olivat oman aikansa huipputeknologiaa vielä 1980-luvulla. Konetyöstössä koneen runko laitetaan keskeltä poikki ja asennetaan jatkopalat väliin. Lisäksi loimitukki, rullat, rintaorsi, luha ja luhan kansi vaihdetaan pidempiin. Intiaan päätyvät koneet valmistavat neljä tai viisi metriä leveää jättimattoa Amerikan markkinoille.

Tapani Tyynelä

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.