toukokuu 2021

Terveys

Härmänmaan sote-ala etsii työntekijöitä osaajapulaan koulutus- ja rekrytointitapahtuman avulla

Sedu, Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut ja Kuntayhtymä Kaksineuvoinen järjestävät yhteistyössä yksityisten sote-alan yritysten kanssa koulutus- ja rekrytointitapahtuman Kauhavalla 24. toukokuuta. Katri Nikkola Kaksineuvoisesta kertoo, että kuntayhtymässä havahduttiin keväällä siihen, että hoitajia ikääntyy ja eläköityy hälyttävällä tahdilla. Samaan aikaan yksityisissä sote-alan yrityksissä on haasteena löytää sopivia työntekijöitä.

Kulttuuri ja ihmiset

Evijärven liikunta- ja nuoriso-ohjaaja vaihtui

Viimeiset 18 vuotta Satu Koski on työskennellyt suurin piirtein vastaavassa tehtävässä Vetelin kunnan vapaa-aikasihteerinä sekä myös Vetelin 4H:n toiminnanjohtajana.

Terveys

Nyrkki päättää tulevista suosituksista keskiviikkona

Alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin kokous on tällä viikolla poikkeuksellisesti keskiviikkona 12.5.2021 kello 15.00, jolloin Aluehallintoviraston uusi päätös toukokuun lopun kokoontumisrajoituksista on todennäköisesti tiedossa.

Kulttuuri ja ihmiset

Aisaparin hallituksen nuoret jäsenet uskovat yhteistyöhön

LEADER Aisaparin hallituksessa istuu 12 varsinaista ja 12 varajäsentä. Heistä neljä on alle 30-vuotiasta. Juha Kamppila Vimpelistä ja Senja Rissanen Kauhavalta ovat varsinaisia jäseniä, Inka Paavola Lappajärveltä ja Mira Mäki-Haapoja Ylihärmästä ovat varajäseniä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.