Sydänviikkoa vietetään Järviseudulla retkeillen ja verkossa
SYDÄNVIIKKOA vietetään tänä vuonna 27.9.–4.10. Sen aikana on myös maailman sydänpäivä, joka on 29. syyskuuta.

OSA POP Pankki Pohjanmaan sekä POP Pankki Sievin ja Tiistenjoen pankkipalveluista on poissa käytöstä lokakuun
EVIJÄRVEN kunnanjohtajan haussa on jäljellä enää kaksi hakijaa. He ovat Evijärven nykyinen hallintojohtaja ja kunnanjohtajan
EVIJÄRVELLE ollaan perustamassa musiikkiyhdistystä. Kaikkia musiikin harrastajia, kuuntelijoita, soittajia ja laulajia pyydetäänkin osallistumaan yhdistyksen perustamiskokoukseen,
KOVAN metakan nostattanut esitys Alahärmän ja Kortesjärven hyvinvointiasemien sulkemisesta ensi vuoden alusta alkaen hyväksyttiin äänestyksen
–Hallitus osoitti, että Suomea johdetaan, asiat ovat hallinnassa ja että ihmisten huolet omasta ja läheisten
KOKOOMUKSEN kansanedustaja Janne Sankelon mukaan hallituksen budjettiriihessä tehtiin valitettavan odotettuja ratkaisuja energiaturpeen verotuksen suhteen. –Kaikkien
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen koronatilanne on ennallaan. Alueen tuorein koronatartunta todettiin maanantaina 14.9. Tartuntojen kokonaismäärä on
Yhdeksäsluokkalainen Patrick Itäniemi pääsi työelämääntutustumisjaksollaan Vimpelin kunnassa kokeilemaan päivän ajan, millaista on olla kunnanjohtaja.

SYDÄNVIIKKOA vietetään tänä vuonna 27.9.–4.10. Sen aikana on myös maailman
OSA POP Pankki Pohjanmaan sekä POP Pankki Sievin ja Tiistenjoen
EVIJÄRVEN kunnanjohtajan haussa on jäljellä enää kaksi hakijaa. He ovat
EVIJÄRVELLE ollaan perustamassa musiikkiyhdistystä. Kaikkia musiikin harrastajia, kuuntelijoita, soittajia ja
KOVAN metakan nostattanut esitys Alahärmän ja Kortesjärven hyvinvointiasemien sulkemisesta ensi
–Hallitus osoitti, että Suomea johdetaan, asiat ovat hallinnassa ja että
KOKOOMUKSEN kansanedustaja Janne Sankelon mukaan hallituksen budjettiriihessä tehtiin valitettavan odotettuja
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen koronatilanne on ennallaan. Alueen tuorein koronatartunta todettiin
Yhdeksäsluokkalainen Patrick Itäniemi pääsi työelämääntutustumisjaksollaan Vimpelin kunnassa kokeilemaan päivän ajan,
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.