Etelä-Pohjanmaan metsien hakkuuaikomukset vähentyivät ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

ETELÄ-POHJANMAAN yksityismetsien hakkuuaikomukset vähentyivät tammi-elokuussa (viikot 1–33) muun maan tahtiin.  Metsänkäyttöilmoituksia tehtiin maakunnassa hieman alle 14 000 hehtaarin edestä. Vuosina 2018 ja 2019 ja hakkuita suunniteltiin noin 16 000 hehtaarin alalle. Puuntuotannossa olevaa varsinaista metsämaata Etelä-Pohjanmaalla on 922 000 hehtaaria. 

Edellisvuosiin verrattuna pudotusta on tapahtunut erityisesti uudistushakkuiden osalta. Huippuvuonna 2018 kolmasosa metsänkäyttöilmoitusten pinta-alasta koski uudistushakkuita, 2019 ja 2020 enää neljäsosa. Harvennushakkuiden pinta-alat ovat pysyneet kutakuinkin ennallaan. Viimeisen viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna hakkuuaikomusten yhteenlaskettu puumäärä on tänä vuonna ollut 7 prosenttia keskiarvoa pienempi, mikä vastaa noin 90 000 kuutiometriä puutavaraa.

–Harvennushakkuiden tason säilyminen kohtuullisena on metsien tulevan kehityksen kannalta myönteinen asia. Harvennukset vahvistavat puuston elinvoimaa ja ohjaavat metsikön kasvua taloudellisesti arvokkaaseen tukkipuuhun. Metsikön taloudellinen tuotto ja mahdollisuudet pitkäikäisten ilmastoystävällisten puutuotteiden valmistukseen lisääntyvät. Lisäksi metsien uudistamisesta ja nuorennuksesta täytyy huolehtia, jotta metsien kasvu pysyisi yhtä hyvällä tasolla myös tulevaisuudessa, sanoo elinkeinopäällikkö Yrjö Ylkänen Suomen metsäkeskuksesta.  

Mainos

Metsäkeskus seuraa hakkuuaikomusten kehitystä lakisääteisten metsänkäyttöilmoitusten avulla. Hakkuuaikomus on arvio metsänkäyttöilmoituksissa ilmoitetuista hakkuutavoista ja kertyvistä puumääristä. Lakisääteinen metsänkäyttöilmoitus täytyy tehdä vähintään 10 vuorokautta ennen myyntihakkuiden aloittamista. Se on voimassa 3 vuoden ajan eli hakkuu voi toteutua vasta pitkän ajan kuluttua ilmoituksen jättämisen jälkeen.

Hakkuuaikomusten seuranta ei anna samoja tuloksia kuin tilastot puukaupoista ja toteutuneista hakkuista, mutta kuvaa muutosten suuntaa ja suurusluokkaa. Hakkuuaikomukset maakunnittain ja hakkuutavoittain päivittyvät viikoittain Suomen metsäkeskuksen seurantapalveluun.

Lisätietoa alkuvuoden (viikot 1–33) hakkuuaikomuksista alueittain vuosina 2016–2020 on Metsäkeskuksen media-aineistoissa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.