Vedolla luvassa välieräherkkua

Jere Saukko syöksyi kotipesään lauantain Hyvinkää-ottelussa.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Sunnuntain peli tarjosi katsojille draamaa: ensimmäinen jakso päättyi kotijoukkueelle juoksuin 10–1, joista kahdeksan Juha Korhosen ja Riku Hokkasen läpilyönneillä. Jaksotauolta palasi Vedon varmuutta uhkuva joukkue, ja ottelun lopuksi taululla komeilivat luvut 1–2 (10–1, 0–5, 0–1).

–Toisella jaksolla näytettiin: ulkona oltiin aika hyviä ja sisällä tehtiin tarvittavat juoksut, kuvaili Vedon ykköspalkittu Olli Heikkala. Hän pelasi ulkona terävästi ja toi ottelussa kaksi juoksua. Kakkospalkittu oli Mikko Kanala samoilla meriiteillä.

–Eka jaksossa kävi niin kuin ei olisi pitänyt käydä. Toisessa jaksossa pelattiin play off- peliä, tehtiin joka sisävuorossa joka juoksu ja ulkona oltiin betonia, tiivisti pelinjohtaja Markku Hylkilä ottelun jälkeen. Hän oli tyytyväinen siihen, miten tilanne pystyttiin tauolla nollaamaan ja peliin päästiin sisälle. –Se on osoitus tietynlaisesta kovuudestamme ja kantista, ettei koko ottelu mennyt plörinäksi.

Janne Mäkelä löi kolme kotiutusjuoksua, Jere Saukko, Perttu Ruuska ja Elmeri Anttila yhdet: Anttilan laaki ratkaisi ottelun Supervuorossa. Anttila myös toi kaksi juoksua.

LAUANTAIN kotiottelussa kotiutuksista vastasivat Janne Mäkelä ja Matias Rinta-aho, jotka sivalsivat molemmat neljä juoksua; kaksi tuli vapaataipaleilla. Kaksi juoksua toivat Olli Heikkala, Rinta-aho ja Jere Saukko, yhdet Kanala, Anttila, Ville Takala ja Mikko Vihriälä.

Perttu Ruuskalle luovutettiin kunniakirja valinnasta Superpesiksen elokuun pelaajaksi. Sisäpelissä Ruuska takoi elokuun 11 ottelussa 3+29 lyötyä, 13 tuotua ja 84 kärkilyöntiä. Hänet palkittiin viidesti joukkueensa parhaana ja kerran kakkospalkinnolla.

HYLKILÄ oli hyvillä mielin mitalipeleihin pääsyn varmistuttua. Hän piti Hyvinkään valintaa puolivälierävastustajaksi oikeana ratkaisuna, vaikka Kitee oli alun perin ykkössuosikki.

–Lukkaripelin haasteet olivat tiedossa. Nikkasen ja Korhosen läpilyöntien estämisessä ei täysin onnistuttu, mutta muuten sarja meni ennakko-odotusten mukaan.

Välieräsarja, jossa kahdella voitolla pääsee finaaliin, käynnistyy Hiukan stadionilla lauantaina kello 16. Sunnuntaina isketään yhteen Saarikentällä kello 15 käynnistyvässä ottelussa.

–Siinä on kaksi laatujoukkuetta vastakkain, joista ei löydy heikkoja kohtia; se, joka pystyy suorittamaan omaa tekemistään laadukkaammin, voittaa. Tämänhetkisen tekemisen tila ratkaisee.

Viikonloppua odotellessa vastustajaa käydään huolellisesti läpi. –Sotkamon peli on selkeää, kovaa ja suoraa, eikä ole kauden aikana paljon muuttunut paitsi lukkarin osalta.

Hylkilä oli iloinen Veto-fanien tuesta Hyvinkäällä ja toivoo samanlaista Hiukkaan. –Sininen meri kakkospuolella kannusti meitä. Jospa Hiukassa olisi vielä muutama kannustaja enemmän.

Kaiken kaikkiaan hän pitää tilannetta herkullisena, etenkin, kun finaaleihin pääsyä ei ole voinut tällä kaudella pitää koko ajan itsestäänselvyytenä.

–Toivon, että voimme nauttia tästä ja antaa parastamme. Loppuotteluun pääsyyn on täydet mahdollisuudet.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.