Joutsen lensi Tuonen puolelle
Viime viikolla Kuivaslahdella Lappajärven Kärnässä nuori laulujoutsen sai voimajohdoista sähköiskun ja kuoli. Lento-onnettomuudelle löytyi silminnäkijä.Kuolleesta

Vimpeliläinen rakennusinsinööri Markku Leppäniemi nousee varasijalta Vimpelin tekniseksi johtajaksi. Hän aloittaa virassaan 17.10. Teknisen johtajan
Luottamushenkilöillä pidennetty toimikausiNykyisten valtuustojen ja valtuuston valitsemien kunnallisten luottamushenkilöiden toimikausi on normaalia pidempi, kun uuden
Evijärvellä on jo kiistelty liikuntahallihankkeesta. Evijärvellä on monia aivan välttämättömiä asioita edistettävänä ja kunnan resurssit
Muistan Vimpelin Vedon jo 1960-luvun alkupuolelta. Kävin pikkunassikasta saakka katsomassa kaikki Haminan Palloilijoiden kotiottelut. Vimpeli
Evijärveläisten nuorten mielipiteitä Ohessa on Evijärven keskikoulun kahdeksasluokkalaisten äidinkielentunneillaan laatimia mielipidekirjoituksia. Lukijan loolaan voivat kirjoittaa
Enää ei ole uutinen, että Vimpelin Veto palasi kultakantaan miesten Superpesiksessä. Mutta makusteltavaa riittää. Odotettu
Ensi kesäkuussa toimikautensa aloittavan Vimpelin uuden kunnanvaltuuston paikkamäärä on säilymässä nykyisen suuruisena eli 21 valtuutetussa.
Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen esitteli eilen valtuustolle vuoden toista tulosraporttia eli välitilinpäätöstä talousjohtajan puolesta. Valtuutetuilla

Viime viikolla Kuivaslahdella Lappajärven Kärnässä nuori laulujoutsen sai voimajohdoista sähköiskun
Vimpeliläinen rakennusinsinööri Markku Leppäniemi nousee varasijalta Vimpelin tekniseksi johtajaksi. Hän
Luottamushenkilöillä pidennetty toimikausiNykyisten valtuustojen ja valtuuston valitsemien kunnallisten luottamushenkilöiden toimikausi
Evijärvellä on jo kiistelty liikuntahallihankkeesta. Evijärvellä on monia aivan välttämättömiä
Muistan Vimpelin Vedon jo 1960-luvun alkupuolelta. Kävin pikkunassikasta saakka katsomassa
Evijärveläisten nuorten mielipiteitä Ohessa on Evijärven keskikoulun kahdeksasluokkalaisten äidinkielentunneillaan laatimia
Ensi kesäkuussa toimikautensa aloittavan Vimpelin uuden kunnanvaltuuston paikkamäärä on säilymässä
Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen esitteli eilen valtuustolle vuoden toista tulosraporttia
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.