”Koneenkin kanssa voi kokea kiihkeän romanssin.” Näin luki pari viikkoa sitten Helsingin Sanomissa (HS 19.8.2015). Kuulostaa ehkä hurjalta, mutta kyse on lopulta ihan arkisesta asiasta. Tietokoneet eivät ole mitä tahansa laitteita, vaan ne herättävät monenlaisia tunteita.
Artikkelin mukaan ihmiset elollistavat puheissaan tietokonettaan. Ajatus on helppo allekirjoittaa. Laitteet ovat tärkeä osa arkeamme, ja kukapa ei olisi raivonnut omalle koneelleen, kun toinen ei käyttäydy toivotulla tavalla. Kun arjen sujuvuus on elektroniikan varassa ja joku bitti menee vähän kieroon, voi se helposti syöstä ihmisen raiteiltaan.
Ostin itselleni kolmisen viikkoa sitten uuden läppärin. Meillä – minulla ja vanhalla koneellani – oli ollut kränää jo pidemmän aikaa, mutta olimme silti sitkutelleet yhdessä. Lukeudun itse nimittäin siihen ihmisryhmään, joka ei juokse uutuuksien perässä, vaan käyttää vanhoja laitteita niin kauan kuin niissä henki pihisee.
Muille selitän käytöstäni ekologisuudella. Totta toki sekin, mutta pakko myöntää, että uuden koneen ostaminen oli siirtynyt osin myös siksi, että se on niin vaivalloista. Ennen ostopäätöstä pitäisi kartoittaa paitsi omat tarpeet myös laitetarjonta. Minkä koneen juuri minun kannattaisi ostaa ja millä hinnalla? Entä jos joku myyjä houkuttelee minut ostamaan kalliilla jotain sellaista, mitä en oikeasti tarvitse? Onnistunko uuden kumppanin valinnassa?
Eikä ongelmat lopu tähän. Kun uuden koneen on lopulta saanut hankittua, sitä pitää opetella käyttämään. Alussa kaikki on uutta ja outoa, vanhaa konetta kaikkine vikoineen tulee helposti ikävä. Mitä jos uuteen ei totu ollenkaan?
Kun yhteistyö uuden koneen kanssa alkaa alkuhämmennyksen jälkeen sujua, on vanhalle tehtävä vielä ruumiinavaus. Katsoa, mitä kaikkea se on suhteemme aikana syönyt. Voin kertoa, että kaikenlaista. Enimmäkseen lehtiartikkeleita, mutta vanhan syövereistä löytyy paljon muitakin: tekstejä ja valokuvia elämän ilojen ja surujen keskeltä. Ei ihme, että koneet herättävät tunteita.
Mittani täyttyi lopullisesti reilu kolme viikkoa sitten. Tarkalleen ottaen sunnuntaina vähän puolen päivän jälkeen, kun vanha koneeni vaati sille jo kymmenennen uudelleenkäynnistyksen. Meinasi siinä rumbassa jäädä lehtijutut kirjoittamatta.
Pahinta oli, ettei tuttuun kumppaniin voinut enää luottaa. Kostoksi päätin, että kone saa lentää nyt huushollista ulos.
Nyt olen opetellut yhteiseloa uuden koneen kanssa. Ensin kaikki tuntui omituiselta. Aluksi uuden kanssa kaikki on varovaisen uteliasta, kuten suhteen alussa kuuluukin olla. Pikkuhiljaa oikeat ohjelmat alkoivat löytyä eri valikoiden alta ja sormet juosta vaivattomasti uudella näppäimistöllä.
Ja nyt seuraa tunnustus: olen jo vähän ihastunut. Hyvä niin, sillä olen suunnittelut meille pitkää tulevaisuutta.
