Mestaripelimannilla juhlakonsertti
Vimpelin yhteiskoulun auditorio täyttyi ääriään myöten juhlistamaan mestaripelimanni Aimo Mässbackaa konsertissa, jossa yleisö sai nauttia

Lappajärveläinen Kaisa Klemola on voittanut SM-pronssia esteratsastuksen pikkuponien mestaruuksissa. Alavudella järjestetyssä kolmepäiväisessä kilpailussa hän ratsasti
Vimpelin Saarikentän sade jäi toiseksi, kun maineikkaalla kentällä kisailtiin erityisryhmien olympialaisissa. Tapahtuma laitettiin alkuun suuren
Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen heinäkuun työllisyyskatsauksen mukaan Etelä-Pohjanmaan kunnista Lappajärvellä oli alin työttömyys. Siellä työttömien työnhakijoiden osuus
Vimpelin Vedon ja Koskenkorvan Urheilijoiden välisessä Superpesiksen puolivälieräottelussa avausheiton suoritti alppihiihtäjä Kalle Palander, joka kertoi
Nuorille vapaaehtoisohjaajille on tarjolla koulutusta Alajärvellä ja Lappajärvellä. Alan ammattilaisen Niina Nevalan vetämä vapaaehtoisohjaaja-koulutus antaa
Huomenta. Moi. Päevee. Iltapäivää! No miten menee?Tervehtimisen tapoja on monia. Sanavalinta ja sävy vaihtelevat vuorokaudenajan,
Järviseudun ammatti-instituutti Jami rakentaa rivitalon opiskelijatyönä Lappajärven kunnalle.Taloa aletaan rakentaa lähiviikkoina Puustellintien varrelle Tupsulan asuntoalueelle.
Suomen Keskustan pyörämarssi pysähtyi lauantaina Evijärvelle. Pyörät pyörimään -tempaus alkoi Rovaniemeltä ja se päättyy keskustan
Jokikylän koululla viikonloppuna järjestetty lasten maatalousnäyttely keräsi hyvin kävijöitä. Tapahtuman järjesti Jokikylän kylätalo ry vapaaehtoistyönä
Poikkeuksellisen lämpimän heinäkuun seurauksena ohran puinti on aloitettu Etelä-Pohjanmaalla viime viikkojen aikana, ja kaura ja
Järviseudun kotiseutuväkeä osallistui 8.-10. elokuuta Hämeenlinnassa pidetyille kotiseutupäiville. Lauantai oli retkipäivä ja valittavana oli useita
Järviseutulaisten miesten Superpesis-joukkueiden kausi jatkuu runkosarjan päättymisen jälkeen. Vimpelin Veto kamppailee puolivälierissä Koskenkorvan Urheilijoiden kanssa.
Suomen kotiseutuaktiivit kokoontuivat viikonloppuna Hämeenlinnassa valtakunnallisille kotiseutupäiville. Päiviä on vietetty vuodesta 1949.Viikonlopun ohjelmassa oli muun
Maailmanparantaja Jamie Oliverin pärstä ja iskevä työväenluokkainen puhetapa on varmasti käynyt 2000-luvulla tutuksi jokaiselle, joka
Järviseudun yrittäjien ensimmäiset yhteiset bisnestreffit järjestetään perjantaina 5. syyskuuta Hotelli Alvariinissa Alajärvellä. Tapahtuman tarkoituksena on
Karhunpentu jäi viime yönä kuorma-auton alle Soinin ja Alajärven välillä.Eläinonnettomuus tapahtui yöllä noin kello yhden
Kortesjärven kirkonkylällä alkoi viime viikolla toinen evakkolukuvuosi Mannisen vuokrakiinteistössä.Koulun johtaja Anne Sankelo kertoo, että tunnelmat
Järviseudun ammatti-instituutin lukuvuosi pyörähti jälleen käyntiin 4. elokuuta.Rehtori Jouko Kuisminin mukaan lukuvuosi on lähtenyt käyntiin
Terveet koulut ja kohtuulliset koulumatkat -kuntalaisaloite luovutetaan Kauhavan kaupungintalolla torstaina 14. elokuuta. Sen allekirjoittaneet vaativat

Vimpelin yhteiskoulun auditorio täyttyi ääriään myöten juhlistamaan mestaripelimanni Aimo Mässbackaa
Lappajärveläinen Kaisa Klemola on voittanut SM-pronssia esteratsastuksen pikkuponien mestaruuksissa. Alavudella
Vimpelin Saarikentän sade jäi toiseksi, kun maineikkaalla kentällä kisailtiin erityisryhmien
Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen heinäkuun työllisyyskatsauksen mukaan Etelä-Pohjanmaan kunnista Lappajärvellä oli alin
Vimpelin Vedon ja Koskenkorvan Urheilijoiden välisessä Superpesiksen puolivälieräottelussa avausheiton suoritti
Nuorille vapaaehtoisohjaajille on tarjolla koulutusta Alajärvellä ja Lappajärvellä. Alan ammattilaisen
Huomenta. Moi. Päevee. Iltapäivää! No miten menee?Tervehtimisen tapoja on monia.
Järviseudun ammatti-instituutti Jami rakentaa rivitalon opiskelijatyönä Lappajärven kunnalle.Taloa aletaan rakentaa
Suomen Keskustan pyörämarssi pysähtyi lauantaina Evijärvelle. Pyörät pyörimään -tempaus alkoi
Jokikylän koululla viikonloppuna järjestetty lasten maatalousnäyttely keräsi hyvin kävijöitä. Tapahtuman
Poikkeuksellisen lämpimän heinäkuun seurauksena ohran puinti on aloitettu Etelä-Pohjanmaalla viime
Järviseudun kotiseutuväkeä osallistui 8.-10. elokuuta Hämeenlinnassa pidetyille kotiseutupäiville. Lauantai oli
Järviseutulaisten miesten Superpesis-joukkueiden kausi jatkuu runkosarjan päättymisen jälkeen. Vimpelin Veto
Suomen kotiseutuaktiivit kokoontuivat viikonloppuna Hämeenlinnassa valtakunnallisille kotiseutupäiville. Päiviä on vietetty
Maailmanparantaja Jamie Oliverin pärstä ja iskevä työväenluokkainen puhetapa on varmasti
Järviseudun yrittäjien ensimmäiset yhteiset bisnestreffit järjestetään perjantaina 5. syyskuuta Hotelli
Karhunpentu jäi viime yönä kuorma-auton alle Soinin ja Alajärven välillä.Eläinonnettomuus
Kortesjärven kirkonkylällä alkoi viime viikolla toinen evakkolukuvuosi Mannisen vuokrakiinteistössä.Koulun johtaja
Järviseudun ammatti-instituutin lukuvuosi pyörähti jälleen käyntiin 4. elokuuta.Rehtori Jouko Kuisminin
Terveet koulut ja kohtuulliset koulumatkat -kuntalaisaloite luovutetaan Kauhavan kaupungintalolla torstaina
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.