Jamie’in ei tule ähky

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Maailmanparantaja Jamie Oliverin pärstä ja iskevä työväenluokkainen puhetapa on varmasti käynyt 2000-luvulla tutuksi jokaiselle, joka omistaa television.
Jo todennäköisyyden laki yksinään sanelee, että kun avaat telkkarin mihin tahansa aikaan vuorokaudesta, niin jollakin kanavalla pyörii Jamien lukuisista eri show’ista vähintään yksi. Pikaisella laskennalla mies on esiintynyt 2000-luvulla noin 30 eri ruokaohjelmassa, joista Suomessa näytetään tällä hetkellä ainakin viidesosaa. On 15 minuutin aterioita, oman puutarhan antimia, kouluruokaa ja Food Tubea.
Ruokaohjelmia kammoavalle näin massiivisesta kattauksesta voi tulla ähky, mutta Jamie eroaa muun muassa vastaavaa määrää tv-ohjelmia isännöineestä Gordon Ramsaysta ratkaisevasti. Ensiksi mainitusta nimittäin välittyy aito innostus omaa asiaansa kohtaan.

Oliver on pyrkinyt parantamaan ihmisten elintapoja jo 15 vuoden ajan. Hän kiertää maailmaa innostaen ihmisiä syömään paremmin kampanjoidensa ja tv-ohjelmiensa avulla. Hän lausuu ajatuksiaan julki megafoniin kaduilla ja mikrofoniin TED Talksissa. Viime vuosikymmenellä Iso-Britannian hallitus satsasi 280 miljoonaa puntaa parempaan kouluruokaan Jamien esimerkin innoittamana. On helppo uskoa, että hän ajattelee vilpittömästi ihmisten parasta.
Kukaan tuskin korviaan lotkauttaisi Oliverille, jos hän olisi hiukankin kyyninen oman asiansa suhteen. Oikea asia ja positiivinen elämänasenne sen sijaan purevat ihmisiin. Hän on oiva roolimalli nuorille, joiden tulevaisuus on vielä auki; esimerkki siitä kuinka ihminen, jolla on mahdollisuus tehdä jotain itselleen merkittävää, jaksaa vaikka maailman tappiin asti.
Toivon mukaan Jamie Oliver haukkaa vuonna 2024 television ohjelmatarjonnasta vielä suuremman osan.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.