Lappajärvellä etsitään kauneinta pihaa

Tänä kesänä Lappajärven Omakotiyhdistys palkitsee jälleen kauneimman lappajärveläisen pihan.
Vuonna 1997 rekisteröity yhdistys vietti muutaman viime vuoden hiljaiseloa. Nyt puheenjohtajaksi on palannut Kalervo Latvala.
–Kaunein piha -kisaa ei ole rajattu vain omakotitaloihin tai vakituisiin asuntoihin, sanoo Latvala.
–Mukana ovat myös vapaa-ajan asuntojen, kerrostalojen, rivitalojen ja esimerkiksi maatilojen pihat.

Latvala muistuttaa, että Lappajärvi on suosittu matkailupitäjä.
–Täällä käy paljon väkeä muilta paikkakunnilta. Toivottavasti tämä kisa osaltaan kannustaa pitämään pihat kunnossa.
Vuoden 2015 kaunein piha julistetaan 17. heinäkuuta alkavien Lappajärven markkinoiden yhteydessä.
Latvalan mukaan yhdistyksen hallituksen jäsenet arvioivat pihoja kesän kuluessa.
–Heille voi vinkata omasta tai naapurin pihasta. Se on tietenkin selvää, ettei kauneinta pihaa julisteta ilman kiinteistön omistajan lupaa.
Lappajärven Omakotiyhdistyksen hallitukseen kuuluvat Kalervo Latvalan lisäksi Matti Etelämäki, Mirkku Halonen, Tuula Hautaketo, Arvi Kangastie, Kyllikki Keto, Anneli Ollila ja Mauno Suoranta.
Yhdistys kuuluu Suomen Omakotiliittoon, jonka tavoitteena on edistää pientalovaltaista elämänmuotoa Suomessa.

Jaa juttu: