Jalkapallo päihittää sadekelinkin

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vimpelin yhdistys on järjestänyt lapsille alkukesän harrastustoimintaa myös tänä vuonna. Jalkapallokerhoa on pidetty MLL:n pyörittämänä Vimpelissä noin kymmenenä kesänä. Tänä vuonna kerhon ohjaamisesta vastaavat Jere Laitila ja Valtteri Syynimaa. Yhdistys anoi Vimpelin kunnalta kesätyötukea nuorten työllistämiseen. Kunnalta saatiin nimilista, josta bongattiin Jeren nimi. Työtarjoukseen myöntävästi vastannut Jere suositteli toiseksi ohjaajaksi Valtteria.

Jalkapallokerhoa on pyöritetty maanantaisin Aapiskujan kentällä kahdessa ryhmässä. Ensin vauhtiin pääsevät 4–7 -vuotiaat tytöt ja pojat. Toinen ryhmä on tarkoitettu 8–12 -vuotiaille. Kävijämäärä on vaihdellut. Pienempien ryhmässä on pallon perässä viilettänyt jopa parikymmentä lasta ja isompienkin ryhmässä kymmenkunta. Pienten ryhmän palloilu päättyy polttopalloon, jossa väistellään taidokkaasti palloa. Kentällä raikuvat nauru ja ilon kiljahdukset,
– Aapiskujan kenttä on hyvä paikka jalkapallokerholle. Tuli sitten suunnasta tai toisesta, on lyhyt matka. Sateella tosin kentän pinta rapaantuu, Jere harmittelee.

Innokasta väkeä

Jerellä itsellään ei ole jalkapallotaustaa, mutta hän kertoo pelaavansa kavereiden kanssa toisinaan jalkapalloa. Jeren päälaji on salibandy, jota hän pelaa alajärveläisen SCA:n riveissä. Jere on miesten kakkosdivisioonassa pelaavan joukkueen maalivahti. Jalkapallo tuo mukavaa vaihtelua istuallaan palloja torjuvan salibandymolarin harrastuskuvioihin. Viimeisiin jalkapallokerhoihin Jere on suunnitellut pidettäväksi esimerkiksi pujottelukisaa. Jutuntekopäivänä harmaalta taivaalta satoi vettä tasaiseen tahtiin ja isompien kerholaisten ryhmä kärsi osallistujapulasta. Elina Arkala, Roni Laitila ja Nido Koskenlaine kirmailivat kuitenkin sitkeästi pallon perässä Jeren ja Valtteria pesäpallopelin takia paikanneen Roope Ylisuutarin ollessa torjuntatöissä maalitolppien välissä.
– Kivointa on potkia palloa ja tehdä maaleja, kahdeksanvuotias Nido tuumasi.
11-vuotias Roni lähti jalkapallokerhoon, kun pääsee sinne isoveljensä Jeren kanssa samalla kyydillä. Ronin jalkapallokokemus on tähän mennessä rajoittunut kotipihan peleihin ja koulun liikuntatunteihin.
– Meinaan katsoa muutamia jalkapallon MM-kisojen pelejä. David Beckham oli hyvä pelaaja. Tykkään myös Italian Mario Balotellin pelityylistä.
Vastikään alkaneet jalkapallon MM-kisat kiinnostavat myös Jereä ja Roopea. Kaveruksilla on omat suosikkinsa mestareiksi.
– Espanja, sanoo Roope.
– Uruguay, veikkaa puolestaan Jere.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vimpelin paikallisyhdistyksen rekisteröimisestä. Syksyllä on luvassa koko perheelle tarkoitettu tapahtuma. Yhdistys on perustanut Facebookiin vapaaehtoispankin, johon voi ilmoittautua yksityisviestillä, jos haluaa olla apuna tapahtumien järjestämisessä. Myös kerhojen ohjaamisesta kiinnostuneet nuoret voivat ilmoittautua vapaaehtoispankkiin.

Jaa juttu: