Siirry sisältöön
MEISTÄ jokainen on joskus avun tarvitsija, olkoon avun tarve sitten pienempi tai suurempi, kertaluontoinen tai jatkuvampi. Joka tapauksessa jokin elämäntilanne kenellä vaan on joskus sellainen, että toisen apu tulee enemmän kuin tarpeeseen. Psalmin kirjoittaja kirjoittaa (Ps.121): ”Minä nostan silmäni vuoria kohti, mistä minulle tulee apu? Apu minulle tulee Herralta, taivaan ja maan luojalta.” Hän kyselee, mistä apu tulee, mutta on samalla kuitenkin hyvin tietoinen avun tulon suunnasta. Joskus, kun tarvitsemme apua, me saatamme katsella ensin kaikkiin muihin suuntiin paitsi ylöspäin. On totta sekin, että Jumala antoi rakkautensa esimerkiksi meille, jotta me ymmärtäisimme auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat avun tarpeessa. Avun …
UKRAINALAISET ruoat tunnetaan monipuolisuudestaan ja korkeista makuominaisuuksistaan. Ukrainalainen keittiö sisältää satoja reseptejä: borssi ja pampushki, nyytit ja halushki, sienikeitto ja -kastike, banush, nyytit ja makkarat, leivonnaiset, morsat ja hunajajuomat. Kulinaarinen matkailu, ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä Ukrainaan, sijoittui ensimmäiseksi ulkomaisten matkailijoiden aikeissa vierailla Ukrainassa. Yli kahden vuoden Suomessa asumisen aikana olen kokeillut monia suomalaisia ja skandinaavisia raaka-aineita, sesongin herkkuja, jotka yhdistyvät täydellisesti kotiruokaan. Olen kokenut Itämeren, suomalaisten metsien ja puutarhojen upeita makuja ja aromeja. Siksi haluan puhua ukrainalaisten tavanomaisesta ruoanlaittotavasta, ukrainalaisen kulinaarisen taiteen kulttuuriin liittyvistä kokemuksista ja tavoista. Monet ukrainalaisen keittiön piirteet määräytyvät ukrainalaisten elämäntavan mukaan: suurin osa ansaitsi elantonsa kovalla …
LAKIS AREENA on osoittautunut erinomaiseksi paikaksi järjestää häitä, tapahtumia ja erityisesti myyjäisiä ja messuja. Tänä kesänä pidetään kahdeksat häät ja yhdet kihlajaiset ja kyläseura järjesti kesän aikana kalastusmarkkinat ja sukumessut, jotka kumpikin olivat yleisömenestys. Messuilut ja myyjäiset jatkuvat sillä lokakuun alussa 12. lokakuuta 2024 kello 11–15 Areenalla järjestetään käsityö- ja kädentaitomessut yhteistyössä Vimpelin kunnan kanssa. Myyntipaikkoja on sisällä kolmekymmentä ja tähän mennessä on reilu puolet paikoista varattu. Myytävien tuotteiden kirjo on jo nyt melkoinen, sillä tarjolla on muun muassa perinteisiä kudonnaisia, koruja, mehuja, hilloja, marjauutteita, viherrouhetta, nokkosen siemeniä, kransseja puuhelmistä, pehmoleluja, pehmoeläimiä, betonitöitä, huovutuksia, trikoisia ja merinovillaisia asusteita, maalauksia, itsetehtyä …
Elävää Järviseutua digikuvina