Yhdistysten ilta keräsi järjestötoimijat yhteen jo toistamiseen onnistuneesti 

Kauhavan koulukeskuksen auditorioon oli saapunut eri alojen yhdistyksiä kuulemaan avustuksista.
Kauhavan koulukeskuksen auditorioon oli saapunut eri alojen yhdistyksiä kuulemaan avustuksista.

KAUHAVAN koulukeskuksessa kokoontui keskiviikkona 4. syyskuuta alueen yhdistyksiä ja järjestöjä kuulemaan yhdistysasioista ja vaikuttamaan asioiden kulkuun. Teemana oli tällä erää toiveiden mukaisesti avustukset ja avustussäännön kehittäminen. Paikalla oli noin 50 yhdistystoimijaa. 

Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä toivotti paikallaolijat tervetulleeksi. Hän kertoi kaupungin antavan suurta arvostusta yhdistystoimijoille samalla toivoen, että idearikkaus ja innokkuus kukkisi illan aikana. Ellinoora Takala esitteli Aisaparin toimintaa kertoen mahdollista avustuksista mitä on saatavilla ja kertoi hankeen etenemisestä. 

Kulttuuriohjaaja Laura Kivimäki oli koonnut kattavan paketin mitä avustuksia yhdistyksien on mahdollista hakea. Säätiöistä hän mainitsi esimerkkinä Suomen Kulttuurirahasto EP:n rahasto, Taike, Alli Paasikiven säätiö, Alfred Kordelinin säätiö, Minela-säätiö, Stiftelsen 7:nde Mars Fonden säätiö ja Hyvinvointialueen avustukset.  

–Apua ja ohjeita järjestötoimintaan löytyy Yhdistystenyhteistyö.fi, Kansalaisyhteiskunta.fi, Kotiseutuliiton sivuilta ja Google tarjoaa myös paljon tietoa. Minuun voi olla yhteydessä tiedon saantiin liittyvissä asioissa, kertoo Laura.  

Hankekoordinaattori Meiju Hiitola avasi kuulijoille avustussääntöä, jota tällä hetkellä Kauhavan kaupungissa noudatetaan. Yhdistyksiä haluttiin illan aikana kuulla avustussäännön uudistamisen johdosta. Illan aikana toteutettiin myös kuusi erilaista työpajaa, jonka avulla avustussääntöä päivitetään. Uudistamisprojekti etenee tämän kuulemisen jälkeen viranhaltijavalmisteluun ja sen on määrä valmistua ensivuoden puolella.  

–Haluan tuoda esiin arvostuksemme yhdistystoimijoita kohtaan ja toivomme apua avustussäännön kehittämiseen, jotta se vastaa paremmin kaikkien tarpeita. On todella hyvä kuulla, mitkä asiat ovat nykyisellään avustussäännössä hyviä ja mitä asioita täytyy kehittää ja uudistaa. Haluamme tarjota paikallista tukea paikallisille toimijoille, kertoi Hiitola.

Työpajoissa pureuduttiin avustuskäytänteisiin

KAUHAVAN kaupungin sivuilta löytyy tämänhetkinen avustussääntö. Yhdistysten illassa avustussäännön pääkohdat oli palasteltu työpajoiksi, joita veti sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, hankekoordinaattori Meiju Hiitola, kulttuuriohjaaja Laura Kivimäki, nuorisotyöntekijä Riitta Rantala, hankekoordinaattori Tuomas Timonen ja liikunnanohjaaja Jyrki Peltokangas. Työpajoissa yhdistystoimijat saivat kertoa mielipiteensä ja tulla kuulluksi.  

Pajojen aiheita olivat avustusannon prosessi, avustusjärjestelmän risut ja ruusut, kysyttiin mitä yhdistys voisi tarjota muille yhdistyksille, kaupungille tai kuntalaisille ja voisiko avustuksen ehtona olla vastike? Tiedusteltiin myös tapoja, jolla kaupunki voisi tukea yhdistysten toimintaa ja peräänkuulutettiin mitä kaupungin ei missään tapauksessa tule tukea. Mietittiin yhdistyksen resursseja aineettomiin ja aineellisiin, esimerkiksi mitä osaamista yhdistyksessä on. Viimeisessä työpajassa kyseltiin, millaisilla kriteereillä avustuksia tulisi jakaa.  

Pajat olivat tohinaa täynnä ja ideoita ja mahdollisuuksia pulppusi puolin ja toisin. Aito kiinnostus erilaisia yhdistyksiä kohtaan ja kehittämisen into näkyi illan aikana.  

Sirpa Kiviaho 

Yhdistykset ovat maan suola, vai mitä?

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti