HELTEISENÄ perjantaina puolukoiden vastaanotto alkoi Lappajärvellä Kultaisen Kiulukan pihassa kymmeneltä aamupäivällä. Jo ensimmäisen tunnin aikana puolukoita vastaanotettiin 900 kiloa. Puolukoita Mustasaareen Riitan Herkulle välittävä Kaisu Huhtala kertoo, että perjantain aikana saavutetaan 50 000 kilon ennätys.
Evijärveläinen Mika Kontiainen kantaa vaa’alle laatikon toisensa jälkeen, ja lopputulos on 164 kiloa. Aikaisemmin hän on tuonut 300 kilon erän, ja tavoitteena on kerätä tänä syksynä 500 kiloa. Puolukan poimiminen tuo vaihtelua laserleikkaajan kaksivuorotyöhön.
–Tämä on harrastus töitten ohella. Saa raitista ilmaa, myhäilee Kontiainen, joka kertoo poimineensa marjoja jo monena syksynä.
Huhtala sanoo hoitavansa puolukanostoa nyt neljättä syksyä. Sesonki kestää yleensä neljästä viiteen viikkoon. Tänä vuonna hän arvioi vastaanoton jatkuvan syyskuun loppupuolelle asti. Auto hakee täydet laatikot kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja tuo tyhjiä tilalle.
–Sato on tänä vuonna erinomainen ja ostohinta muutamaa viime vuotta korkeampi, mikä innostaa poimimaan, sanoo Huhtala.
PARHAIMMILLAAN marjoja on tullut 6 500 kiloa päivän aikana ja silloin niitä on juoksutettu monen hengen voimin vaa’alle ja siitä edelleen lavalle. Nyt Sirpa Korkeasaari ja Pirkko Lammi saavat tehdä työtä rauhallisempaan tahtiin.
Marjoja tuodaan ämpärillinen kerrallaan tai jopa useamman sadan kilon saalis kuten tänään Kontiaisen tuoma. Huhtala sanoo, että pienetkin määrät ovat tervetulleita.
Marjoja tulee järven ympäryskunnista Veteliä, Kaustista ja Lapuaa myöden. Marjastajat ovat kaiken ikäisiä.
Huhtalan mukaan alueella on vähän marjojen ostopisteitä. Lähin vastaava on Ähtärissä. 4H toimii Evijärvellä ja Lehtimäellä, mutta pisteet ovat avoinna kaksi kertaa viikossa kahden tunnin ajan, kun taas Lappajärven piste on avoinna viitenä päivänä viikossa viisi tuntia kerrallaan.
Puolukan terveyshyödyt
PUOLUKKA sisältää runsaasti ravitsemuksellisesti tärkeitä mangaania, ravintokuitua ja flavonoideja sekä A-, B-, C- ja E-vitamiinia ja runsaasti antioksidantteja. Puolukka on vähäkalorinen ja sen kuori sisältää paljon kuitua.
Puolukassa on runsaasti kaliumia suhteessa natriumiin, mistä syystä sitä voi suositella korkeasta verenpaineesta kärsiville. Puolukan tiedetään vaikuttavan tulehdusta ehkäisevästi ja olevan hyväksi suoliston bakteereille. Puolukan terveysvaikutuksia ei ole tutkittu yhtä paljon kuin monia muita marjoja.
Terveellisimmillään puolukat ovat tuoreina tai tuoresurvoksena.
Aino Alppinen