Siirry sisältöön
Tämän lehden palstoilla on kirjoitettu Kuntaliitoksesta ja jaettu Hanhikosken myynnistä tulevia euroja. Nämä ovat toki asioita, jotka kuntalaisia kiinnostavat.Muutama Fakta: suomalaisia on 5,4 miljoonaa, niistä evijärveläisiä 0,048 prosenttia. Suomen 10 000 suurimman yritysveron maksajasta 30 – toki sieltä pienemmästä päästä – on evijärveläistä, 0,3 prosenttia siinä joukossa on 26 turkisalalta. Näiden 30 yrityksen 2013 vuoden verotettava tulos 13,1miljoonaa euroa, yhteisöveron määrä 3,13 miljoonaa euroa.Kun muutama tällä palstalla muun muassa kirjoitti, miten vähän Evijärven lukion käyneitä on jäänyt paikkakunnalle, ettenkö sanoisi, että jopa väheksyivät lukion opetuksen säilyttämistä kuntaliitosneuvotteluissa mukana. On kuitenkin todettava että Evijärven lukion jälkeen opintojen suorittaneita on omistajana sekä …
Miksi ei, jos kuntapäättäjien näkemykset eivät miellytä.Päättäjien näkemyksistä hieman. Evijärven valtuusto on toiminut kuin Pietari hiilivalkealla. Ensiksi kiellettiin Kauhava, sitten Lappajärvi sekä muut järvikunnat, sitten kiellettiin itsenäisenä oleminen. Nyt haikaillaan Pietarsaaren perään kunnanjohtajan voimin. Jos niin on, kuin siltä näyttää, niin kivijärveläiset voisivat mennä Kauhavan suojiin, perustellusti. Kerttuan -ja lahdenkyläläiset hakisivat turvapaikkaa Pietarsaaresta. Inalaiset hakisivat turvaa Kruunupyystä. Rakkaat särkiset Vetelistä, tosin pitkäsalolaisilla on lyhyt matka Lappajärvelle. Jokikyläläiset ilman muuta liittyvät Lappajärveen, pikitie valmiina.Jäljelle jäävästä alueesta valtuusto voi perustaa itsenä näköisen metropolin, jossa metropolijohtajaksi itseoikeutetusti tietenkin kunnan johtaja, kuka se sillä hetkellä virassa lieneekin.
Elävää Järviseutua digikuvina