Siirry sisältöön
Järviseutu-Seura ry on saanut haltuunsa Yhdysvaltain avaruushallinto NASA:n alaisen Pohjoismaisen planeettakuva-arkiston, joka toimi 20 vuoden ajan Oulun yliopiston fysiikan laitoksen tähtitieteen osastolla.Arkistoon kuuluu noin 8000 suurta, avaruusluotainten ottamaa kuvaa etenkin Kuusta, Marsista ja Venuksesta. Kuvia käytettiin Oulussa aktiivisesti tutkimukseen, koulutukseen ja kansanvalistukseen, ja moni niistä on yhä ainutlaatuisia maailmassa. Esimerkiksi Venuksesta otetut kuvat ovat yhä uusinta aineistoa, joiden perusteella kyetään suunnittelemaan tulevia avaruuslentoja.Vastaavia NASA:n aineistoja on Euroopassa tällä hetkellä vain Berliinissä, Pariisissa, Lontoossa ja Roomassa.–Jokainen näistä kuvista sisältää oman maailmansa, josta löytyy aina jotain kiinnostavaa, Arctic Planetary Science Institute ry:n jäsen, planetologi ja tiedetoimittaja Jarmo Korteniemi kertoo.Järviseutu-Seuran OutdoorsLife-hankkeen projektipäällikkö Hannu …
Kunhan ely-keskuksen rattaat pyörähtävät, käynnistyy Alajärvellä Elävää Aaltoa-hanke, jossa suunnitellaan Aallon kohteiden ympärille opastettu reitti. Elävä Aalto-reitin avulla niin matkailijoilla kuin paikallisillakin olisi mahdollisuus tutustua omatoimisesto Alvar Aallon suunnittelemiin rakennuksiin Alajärvellä sekä hänen elämäänsä paikkakunnalla. Hanke suunnittelee reitin esitteet, kyltit ja opasteet, sekä selvittää mahdollisuutta käyttää hyväksi teknisiä sovelluksia, ”rikastettua todellisuutta” tuomaan Aallon elämää ja työtä tunnetuksi elävällä tavalla. Tarinoita Aallosta kerätään yleisötilaisuuksissa, joita järjestetään hankkeen aikana. Ilmoille heitettyä ideaa, uudisrakentaa Alajärvelle joku Aallon 1930-40-lukujen rakennus, selvitellään hankkeen puitteissa. Kenties sen pohjalta voitaisiin järjestää arkkitehtuurikilpailu, joka herättäisi kansainvälistäkin huomiota. Yhteyksiä Japaniin voitaisiin hyödyntää tässä, uskovat projektipäällikkö Hannu Nevala sekä sivistystoimenjohtaja …
Tulossa Tänään 16:00
Osta irtonumero
Elävää Järviseutua digikuvina