Siirry sisältöön
Olin viikko–pari sitten SPEKin eli Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön järjestämällä kurssilla, jossa koulutettiin väkeä kyläturvallisuusteeman puitteissa. Päivän aikana puhuttiin paljon paloturvallisuudesta, poikkeustilanteisiin varautumisesta ja muistakin tärkeistä asioista.Oletko tiennyt, että kotoasi pitäisi löytyä ruokaa ja vettä muutamaksi päiväksi, jos sattuisi tulemaan jokin poikkeustila? Kolmekin päivää vaikkapa ilman sähköä on pitkä aika, etenkin jos eletään talviaikaa, eikä taloudesta löydy tulisijaa tai muulla kuin sähköllä toimivaa lämmönlähdettä. Ajatelkaa, pihalla tulipalopakkanen, ja patteri kylmä kuin ruumiin otsa, vaikka kuinka kytkintä napsuttelisi. Elementtikerrostalo viilenee ”korsholmaksi” eli noin kymmeneen asteeseen 36 tunnissa, jos pakkasta on 20 astetta. Kyllä siinä itku tulee, jos sattuu asumaan vielä vanhassa, huonosti …
Vaikka nyt ei siltä tunnukaan, kurkkii talvi nurkan takana. Viiltäviä viimoja vastaan moni suojautuu näinä aikoina poimien, putsaten ja pakastaen.Kun mustikat on saatu pakastimeen, herukat mehuksi pulloihin ja mansikat hilloksi purkkeihin, voisi kuvitella, että kotisäilöjä saa huokaista tyytyväisenä. Innokkaimmat tekevät kuitenkin enemmän: hilloavat kirsikat, kuivaavat yrtit ja keittävät tölkkeihin tomaattikastikkeet. Ja vielä odottavat vuoroaan mullan uumenissa perunat, piikkien keskellä tyrnit, mättäiden verhona puolukat, soilla kirpeät karpalot!Sienistä ei kuulemma näillä kulmilla tarvitse tänä syksynä kauheasti stressata. Tuttu sieniharrastaja kertoi, että syksyn komeimmat sienet hän on nähnyt alan ihmisten Facebook-sivuilla, ei omilla vakioapajillaan. Myös omenasoseen keittely jää tänä syksynä vähiin, siitä pitävät …
Elävää Järviseutua digikuvina