Lukijan mielipideartikkeli:

Kejoselle ja Uotille

Viime numeroon kirjoittivat kunnanjohtaja Teemu Kejonen ja hallintosihteeri Riikka Uoti. He haluavat aktiivisesti unohtaa, että tarkastuslautakunta toi kunnanvaltuuston kokouksen 21.6.2016 päätettäväksi myös erään korvaus- vastuuasian. Asia oli kokouksessa ensimmäistä kertaa virallisesti esillä. Asia koski suomalaista sananvapautta, jota Evijärven kunnanhallitus halusi tulkita omalla tavallaan.
Kunnanhallitus palkkasi vuonna 2013 juristin, jonka tehtävänä oli saada eräät paikallislehdessä ja joissakin muissa medioissa kunnanhallitusta ja silloista kunnanjohtajaa arvostelleet syytteeseen käräjäoikeudessa. Vaasan hallinto-oikeus kuitenkin kumosi Evijärven kunnanhallituksen päätöksen kunnan kustantaman juristin palkkaamisesta kevättalvella 2015. Kunnanhallitus oli jo tuossa vaiheessa ehtinyt maksaa asianajajalle runsaat 3 000 euroa kuntalaisten varoista. Kunnanhallitus oli myös päättänyt, että kunta perii toisinajattelijoilta 2 000 euroa per “syyllinen” oikeudenkäyntikuluja, siis tässä tapauksessa 12 000 euroa. Tämänkin päätöksen Vaasan hallinto-oikeus kumosi.
Prosessi, johon Evijärven kunnanhallitus lähti vuonna 2013, sai kuitenkin kunnanhallituksen kannalta nolon lopun. Viime vuodenvaihteessa tuli päätös Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudelta. Käräjäoikeus jättää asian sillensä, koska syyttäjä oli peruuttanut asiassa esittämänsä syytteen.
Kuitenkin kepulaisenemmistöinen valtuusto päätti 21.6., että kuntalaiset, vähätuloisinta eläkeläistä myöten, maksavat ei-vähätuloisen kunnanhallituksen puheenjohtajan esityksestä aiheutuneet kustannukset. Siis syyttömiä veronmaksajia voidaan heidän mielipiteidensä vuoksi kunnanvaltuuston päätöksellä rangaista surutta heidän itsensä maksaman juristin avustuksella!
Lanseerasin kevättalvella 2016 kunnanhallituksen kokouksessa käsitteen “pohjoiskoreilijoiden kunta”. Tapahtuneiden ja tapahtumassa olevien asioiden vuoksi katson lausumallani osuneeni jotakuinkin asian ytimeen.
Tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja voivat puuttua asioihin vasta viiveellä. Tiedän asian varsin hyvin, koska toimin tarkastuslautakunnan puheenjohtajana vuosina 1997–2000. Nyt esillä olleessa asiassa ratkaisevat päätökset tapahtuivat, oikeusvaltion käytännön mukaisesti, myöskin viiveellä. Asia voitiin siksi käsitellä valtuustossa vasta keväällä 2016.
Kejonen ja Uoti kirjoittavat “menneisyyden vellomisesta”. Kunnanhallituksen puheenjohtaja puhui kunnanvaltuuston kokouksessa 21.6. “ haaskalinnuista”. Keitä hän tarkoitti “haaskalinnuilla”? Toivottavasti ei tarkastuslautakuntaa ja tilintarkastajaa! Kehotankin kunnanjohtajaa, hallintosihteeriä ja kunnanhallituksen puheenjohtajaa päivittämään tietojaan ja käsityksiään tarkastuslautakunnan roolista kuunnallisessa päätöksenteossa.
Kejonen ja Uoti kirjoittavat myös: “Kunnan toimintaa pyritään viemään eteenpäin ja kehittämään koko kuntaa”. Jos olisin Kejosen ja Uotin asemassa, en toisi heidän näytöillään julki edellä mainittua virkettä.
Jos olisin ollut aktiivisesti mukana ajamassa alas Lahdenkylän koulua ja sitä kautta neljän kylän tulevaisuudenuskoa, en kehtaisi puhua kunnanjohtajan ominaisuudessa “koko kunnan kehittämisestä”.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.