Lukijan mielipideartikkeli:

Tosiasioitten tunnustaminen on Evijärven kunnan hallinnolle vaikeaa

Kiitokset Evijärven kunnanjohtaja Kejoselle, hallintosihteeri Uotille ja kunnanhallituksen jäsen Kuuselalle vastauksesta kirjoitukseeni 29.6.2016. Nyt saamme keskustelun käynnistetyksi! Kejosen ja Uotin vastaus ei tuonut esille mitään uutta, sillä he lähestyvät asiaa kunnantalokeskeisesti ja kuntalaiset unohtaen. Antavat ymmärtää olevansa lojaaleja kunnanhallitukselle. He ja kunnanhallitus sulkevat silmänsä sille tosiasialle, että kuntalaiset ovat todella monissa asioissa nimilistoin ilmoittaneet tyytymättömyytensä kunnan nykymenoon. Tuottavan voimalan lahtaaminen ja koulujärjestelyt kuohuttavat.
Kunnan hallinnon itseriittoisuus on ylimielistä, kuntalaisjoukkojen mielipiteistä piittaamatonta päätöksentekoa ja suoranaista kuntalaismielipiteen halveksuntaa. Tulevaisuutta ei voi rakentaa sille, että kunnanhallitus ei tunnusta virheitään, eikä opi ”tunaroinneistaan” mitään.
Kejosen ja Uotin kirjoitus jatkaa samaa linjaa kuin aiemminkin Evijärvellä on ollut. Vallassa olevan puolueen toimia ei saisi arvostella julkisesti. Nyt vain on siirrytty nuhtelulinjalle, koska lakimiestä ei voi kunnan rahoin käyttää.
Kuusela kirjoittaa ”keskustalisesta suoraselkäisestä päätöksenteosta”. Tapahtuneet tosiasiat osoittavat juuri päinvastaista. Tässä todellista faktaa:
Ensiksi kunnanhallitus teki toimivaltansa ylittäneen päätöksen hankkia lakimies tutkimaan kuntalaisten mielipidekirjoituksia. Kuusi kuntalaista valitti hallinto-oikeuteen asiasta. Sen jälkeen kunnanhallitus esitti hallinto-oikeudelle, että valittaneilta on kultakin perittävä 2000 € ”valituksesta aiheutuneista kuluista” korvausta kunnalle. Hallinto-oikeus kumosi kunnanhallituksen päätöksen laittomana, jolloin kävi ilmi, että kunnalle syntyi kunnanhallituksen toimivallan ylittämisestä yli 3000 euron perusteeton kuitillinen kulu. Lisäksi vielä tuo 6 X 2000 €:n kulu, jonka kunnanhallitus virkavastuullisen esittelymenettelyn kautta esitti hallinto-oikeudelle. Vai valehteliko kunnanhallitus viranomaisena?
Kunnanhallituksessa päätöksen tehneet eivät hävittyään tahtoneet korvata kunnalle edes tuota 3000 euroa yhteisvastuullisesti. Puhumattakaan lisäksi 12 000 eurosta, jota olivat vaatimassa valittajilta ”aiheutuneena kuluna”, vaan keskustapuolueen valtuutetut maksattavat kunnanhallituksen tunaroinnit valtuuston äänestyspäätöksellä kuntalaisilla. Maksajina myös pieneläkeläiset, lapsiperheet ja muutoin vähävaraiset. Siinä todellinen totuus ”keskustapuoluelaisesta suoraselkäisyydestä”. Lisäksi kunnanhallituksen jäsen kehtaa kirjoitella paikallislehdessä ilmeisesti omiakin rahojaan säästääkseen, että ”pulinat pois”! Kyllä Kepu kehtaa!!!
Savottakämppiä ei enää ole ja 1986 Kekkonen kuoli. Eläessään Kekkonen viihtyi NKP:n porukoitten seurassa. Sanotaan että seura tekee kaltaisekseen ja Evijärvelle näyttää siirtyneen emo keskustapuolueen kautta NKP:n johtamisopit ja oikeuskäsitykset. Puolueenne selkä on pahoin kierteellä!

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.