”Vasikka-ahon markkinoilla on aina hyvä ilma”
Vasikka-ahon markkinat järjestetään sunnuntaina 36. kerran.

Evijärven seurakuntatalolla huutokaupataan lauantaina kosteusvaurioisen, purkutuomion saaneen rakennuksen irtaimistoa. Susanna Kultalahti kritisoi viime viikolla Järviseudun Sanomien mielipideosastolla homeisten tavaroiden myymistä vastuuttomaksi, vaaralliseksi ja vastenmieliseksi. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Paula Puotinen ihmettelee mielipidekirjoitusta.
20-vuotisjuhlavuotenaan Aisaparin erityispainopisteenä ovat nuoret. Aisaparin toimialueella nuorisojaosto aloitti toimintansa kesäkuussa. Kauhavalla järjestäytymiskokouksessa jaosto valitsi
Evijärvellä vietettiin kesä-heinäkuun vaihteessa “itseään pidempää” Evijärvi-viikkoa. Kahden viikon mittaisen, koko kunnan yhteisen kesäisen tapahtumasikermän
Vaimokulta ja armas anoppi on mahdollista käydä katsomassa Väinöntalon kesäteatterissa vielä parin viikon ajan.
On kulunut 60 vuotta siitä, kun Evijärven ”mainehikkaat hiihtäjät” osoittivat voimansa maakuntaviestissä voittamalla Vaasa-lehden lahjoittaman kultakruunukiertopalkinnon lopullisesti omakseen. Tuota palaa evijärveläistä hiihtohistoriaa juhlittiin yhdessä koulukeskuksessa perjantaina.
Työpaikkojen jäätyä kotiseudulta löytymättä, toimeliaat järviseutulaiset ovat vuosien saatossa lähteneet suurempiin keskuksiin töiden perässä. Pietarsaaren suuntaan työperäinen muuttoliike oli vilkkainta 1950-luvusta 1960-lukuun. Pietarsaaren Järviseutulaiset ry:n kaupunkiin muuttaneille järviseutulaisille rakennuttama Järviseututalo on edelleen kaupungissa pystyssä ja aktiivisessa käytössä.
Inan nuorisoseuralla järjestettiin torstaina pitkästä aikaa perinteinen Inan ilta -kylätapahtuma. Se oli osa Evijärvi-viikkoa.
Kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan 19. kesäkuuta, että seurakuntatalo puretaan ja sen irtaimistoa huutokaupataan. Purkutyöt saatetaan aloittaa syksyllä. Se on kuitenkin vielä auki, rakennetaanko uusi, entistä pienempi mutta silti kallis seurakuntatalo vai etsitäänkö olemassaolevat tilat muualta.

Evijärven seurakuntatalolla huutokaupataan lauantaina kosteusvaurioisen, purkutuomion saaneen rakennuksen irtaimistoa. Susanna
20-vuotisjuhlavuotenaan Aisaparin erityispainopisteenä ovat nuoret. Aisaparin toimialueella nuorisojaosto aloitti toimintansa
Evijärvellä vietettiin kesä-heinäkuun vaihteessa “itseään pidempää” Evijärvi-viikkoa. Kahden viikon mittaisen,
Vaimokulta ja armas anoppi on mahdollista käydä katsomassa Väinöntalon kesäteatterissa
On kulunut 60 vuotta siitä, kun Evijärven ”mainehikkaat hiihtäjät” osoittivat
Työpaikkojen jäätyä kotiseudulta löytymättä, toimeliaat järviseutulaiset ovat vuosien saatossa lähteneet
Inan nuorisoseuralla järjestettiin torstaina pitkästä aikaa perinteinen Inan ilta -kylätapahtuma.
Kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan 19. kesäkuuta, että seurakuntatalo puretaan ja sen
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.