Evijärven seurakuntatalo päätettiin purkaa — arvion mukaan purkutyöt alkaisivat syksyllä

Kirkkoherra Aki Paavola kertoo, että Evijärven seurakuntatalo päätettiin purkaa. Arkistokuva: Henri Ruuska
Kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan 19. kesäkuuta, että seurakuntatalo puretaan ja sen irtaimistoa huutokaupataan. Purkutyöt saatetaan aloittaa syksyllä. Se on kuitenkin vielä auki, rakennetaanko uusi, entistä pienempi mutta silti kallis seurakuntatalo vai etsitäänkö olemassaolevat tilat muualta.

EVIJÄRVEN kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan 19. kesäkuuta, että seurakuntatalo puretaan ja sen irtaimistoa huutokaupataan. Purkutyöt saatetaan aloittaa syksyllä. Se on kuitenkin vielä auki, rakennetaanko uusi, entistä pienempi mutta silti kallis seurakuntatalo vai etsitäänkö olemassaolevat tilat muualta.

Kirkkovaltuuston päätös purkamisesta ja huutokaupasta syntyi yksimielisesti.

–Kuntoraportti oli niin selkeä kosteusvaurioiden osalta, että kukaan ei ole valmis ottamaan suurta riskiä kunnostustöistä, kirkkoherra Aki Paavola toteaa.

Seurakuntatalo poistettiin käytöstä maaliskuun lopussa sisäilmaongelmien takia. Silloin todettiin, ettei sitä kannata korjata. Sisäilmaongelmien pääsyylliseksi osoitettiin silloin ulkoseinien valesokkeli, joita suosittiin 1970-luvulla.

Purkamisesta ja huutokaupan järjestelyistä vastuussa oleva kiinteistötoimikunta kokoontui myös viime viikolla sopimaan aikatauluista.

–Tarkkaa aikaa ei pysty vielä sanomaan, mutta kunnalle keskiviikkona 26. kesäkuuta jätetyssä purkulupahakemuksessa arvioitiin ajankohdaksi syys–lokakuu 2019. Elokuussa pyydetään purkutarjoukset, ja päätökset menevät elokuun loppupuolelle tai syyskuun alkupuolelle, Paavola kertoo.

SEURAKUNNASSA on kevään aikana selvitetty uuden, nykyistä pienemmän seurakuntatalon hintalappua. Nykyisen kokoiselle rakennukselle ei ole käyttöä.

Vielä ei kuitenkaan ole tehty minkäänlaista päätöstä siitä, rakennetaanko se vai etsitäänkö olemassaoleva tila jostain muualta.

–Uuden seurakuntatalon rakentamisessa on otettu aikalisä, koska kyseessä on niin suuri investointi. Nyt ensin selviävät vanhan purkukulut, ja sitten alkaa vakava pohdinta siitä, rakennetaanko omaa, uutta seurakuntataloa vai ei.

HUUTOKAUPATTAVA irtaimisto on seurakuntatalon laitoskeittiökoneita, tuoleja, pöytiä, vessanpyttyjä, ovia, ikkunoita ja muita tavaroita, jotka voidaan puhdistaa. Pianokin on myynnissä.

–Kaikki tuotto on niin sanotusti kotiin päin, se vähentää purkukustannuksia. Huutokauppa on lauantaina 20. heinäkuuta kello 9–12. Ennen sitä on kaksi näyttöpäivää tavarasta kiinnostuneille.

Vanhat kirkonkirjat siirretään ennen purkamistöiden alkua maakunta-arkistoon Vaasaan.

–Isoja kirkonkirjoja on 28 kappaletta, ja muita siirrettäviä vanhoja kirjoja on satakunta.

KIRKKOHERRANVIRASTO, diakoniatoimisto, kokoustilat ja työntekijöiden toimitilat siirtyivät helmikuussa seurakuntatalolta entiseen Pop-pankkiin Kauppatie 1:ssä, jota alettiin laittaa käyttövalmiiksi heti tutkimustulosten valmistuttua.

–Uusiin väistötiloihin on totuttu, ja uusiin olosuhteisiin jo sopeuduttu. Kaikki pakolliset hankinnat on tehty. Entinen Pop-pankki soveltuu hyvin kirkkoherranvirastoksi ja työtilaksi.

Lapsi- ja nuorisotyö, eli kahden työntekijän toimitilat, ovat puolestaan evakossa omakotitalossa Kirkkorinteentie 11:ssä.

–Sen tiedän, että lapset ovat kaivanneet seurakuntatalolle isompiin tiloihin. Leluja ei ole nyt niin paljon kuin siellä, ja tilaa on vähemmän. Mutta toiminta on pystytty järjestämään, vaikka välillä on talo täynnä väkeä.

Muita kirkkovaltuuston päätöksiä

KIRKKOVALTUUSTO päätti 19. kesäkuuta myös hyväksyä seurakunnan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen yksimielisesti. Tilikauden tulos oli 10 733,51 euroa miinuksella.

–Tulos olisi ollut ilman seurakuntatalon vesivahinkojen korjaamista suurin piirtein saman verran ylijäämäinen, kertoo kirkkoherra Aki Paavola.

Kirkkovaltuusto hyväksyi lisätalousarvion tälle vuodelle. Se tarvittiin seurakuntatalon kosteusvaurioista ja väistötiloihin muuttamisesta johtuvien kustannusten vuoksi.

–Lisätalousarvion suuruus on 49 000 euroa. Siihen kuuluu muun muassa uudet kalusteet molempiin väistötiloihin sekä vuokrat ja tilojen käyttökulut vuodelle 2019. Lisäkuluja katetaan metsänmyyntituloilla.

EVIJÄRVEN seurakunta päätettiin liittää Lapuan hiippakunnan alueelliseen keskusrekisteriin ensi vuoden alusta alkaen. Se tarkoittaa, että asiakkaat tilaavat itse virkatodistukset, avioliittokuulutukset ja sukuselvitykset keskusrekisteristä Seinäjoelta puhelimitse tai sähköisesti.

–Kirkolliset toimitukset sovitaan edelleen seurakunnassa, mutta väestökirjanpito siirtyy keskusrekisteriin, Paavola tiivistää.

Seurakuntien tulee liittyä johonkin alueelliseen keskusrekisteriin vuoteen 2022 mennessä. Käytännössä vain ajankohta on seurakunnan päätettävissä. Evijärvi liittyy heti, kun se on mahdollista. Keskusrekisteri on seurakunnille maksullinen, ja arvio on, että sen kulut ovat kolme euroa per jäsen vuodessa.

Kirkkovaltuusto hyväksyi myös rantatonttien myynnin. Seurakunnalla on neljä myymätöntä rantatonttia Evijärven Korkeamaassa. Ne myydään 20 prosentin alennuksella. Alennus on voimassa ensi vuoden loppuun asti.

–Vuonna 2015 saatiin 15 prosentin alennuskampanjalla kaksi tonttia myytyä. Mahdolliset myyntitulot käytetään seurakunnan rakennushankkeita ja muuta sellaista varten.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.