Ylihärmän Elotrysköillä loppukesästä kulttuuria ja kotiseuturakkautta

Ylihärmän Elotryskööt ovat tänäkin vuonna täynnä ohjelmaa. Loppukesän kulttuuri- ja kotiseututapahtumassa nautitaan muun muassa teatterista ja konserteista ja vietetään aikaa Elotorilla.

Ylihärmän Elotryskööt ovat tänäkin vuonna täynnä ohjelmaa. Loppukesän kulttuuri- ja kotiseututapahtumassa nautitaan muun muassa teatterista ja konserteista ja vietetään aikaa Elotorilla.

Elotoria vietetään lauantaina 3. elokuuta kello 15–18 Lakiantorilla Ylihärmän keskustassa. Tapahtuman avaa kansanedustaja Antti Kurvinen kello 15, ja samalla julkistetaan vuoden 2019 Tryskääjä. Vuoden Tryskääjän arvonimen saa vuosittain henkilö, joka positiivisella tavalla edustaa ylihärmäläisyyttä.

Elotorin ohjelmassa on lisäksi muun muassa musiikkiesityksiä ja otteita Liisa ihmemaassa -näytelmästä. Rokkipää konsertoi kello 17. Kirjastossa on poistokirjamyyntiä ja värkkäystila. Elotorilla vietetään myös kansallispukupiknikkiä, eli kävijöitä kannustetaan pukeutumaan kansallispukuun tai sen osiin.

ELOTRYSKÖIDEN ohjelmassa on perinteisesti runsaasti konsertteja. Luovan toiminnan laulukurssin matinea aloittaa tapahtumakokonaisuuden sunnuntaina 28. heinäkuuta kello 14 Artturin talolla. Tiistaina 30. heinäkuuta kello 18 Ylihärmän Päämajassa kuullaan konsertti “kesäiltana” ylihärmäläislähtöiseltä Ilona Jussinmäeltä (piano, laulu), joka opiskelee muusikoksi Jyväskylän konservatoriossa. Konsertissa kuullaan laulelmia ja pop-kappaleita Suomen kesästä, tunnelmia luonnosta ja vähän rakkaudestakin. Pakan kylätalolla soi Kortesjärven pelimannien konsertti perjantaina 9. elokuuta kello 18.

YLIHÄRMÄN kappeliseurakunta järjestää perinteiseen tapaan paljon tapahtumia osana Elotrysköitä. Keskiviikkona 31. heinäkuuta kello 17–20 vietetään iltaa kirkonmäellä jääkärikierrosten, kanttorien konsertin ja Taidetalon näyttelyiden parissa. Elomessu on ohjelmassa sunnuntaina 4. elokuuta kello 10, ja samana päivänä vietetään Kankaankylän perinteisiä pihaseuroja ja ruokailua. Kotiseututalo Keskikankaan pihaseuroissa kello 15 puhuvat muun muassa Eero Huovinen ja Heikki Ylikangas. Kristittyjen yhteisiä toriseuroja vietetään sunnuntaina 11. elokuuta kello 13 Lakiantorilla.

OHJELMASSA on useampi lapsille ja perheille suunnattu tapahtuma. Maatilamatkailuyritys Höpönassunpesä avaa ovensa sunnuntaina 4. elokuuta kello 13–17, jolloin yleisö pääsee tutustumaan tilan vuohiin, kalkkunoihin, kanohin ja pupuihin. Perhepiknikkiä vietetään Härmän kylpylän puistossa keskiviikkona 7. elokuuta kello 17.30–19.30, ja siellä ohjelmassa on monenlaisia tapahtumapisteitä ja Fortnite-tanssihetki. Koko perhe pääsee myös patikoimaan lauantaina 10. elokuuta kello 11–14, kun Prännin patikkareitillä on rastirata ja mahdollisuus makkaranpaistoon.

Ylihärmän nuorisoseuran koko perheen teatteri esittää näytelmän Liisa ihmemaassa, joka tulee ensi-iltaan sunnuntaina 11. elokuuta kello 15. Liisa ihmemaassa on henkeäsalpaava steampunk-seikkailu, jossa mahdottomuudet käyvät toteen, kun niin tarpeeksi uskoo. Klassikkonäytelmää rytmittävät valloittavat tanssikohtaukset ja mukaansatempaava musiikki.

YLIHÄRMÄN reserviläiset järjestää Elotrysköiden yhteydessä useamman kuntoa kohottavan ja kotiseututietoutta lisäävän tapahtuman. Päämajapyöräily huristellaan maanantaina 5. elokuuta kello 18. Matkan aikana tutustutaan muun muassa Mannerheimin rekeen. Leinosen lenkillä maanantaina 12. elokuuta kello 18 ohjelmassa on kevyt kävelykierros Ylihärmän keskustassa ja tietoisku Artturi Leinosen elämäntyöstä Ylihärmän Päämajassa.  Reserviläiset järjestää myös lotta-aiheisen perinneillan tiistaina 6. elokuuta kello 18 Härmän kylpylässä. Vahvin reserviläinen -kilpailu otellaan niin ikään Härmän kylpylässä lauantaina 31. elokuuta.

Koska ollaan Ylihärmässä, ei pesäpalloa sovi unohtaa. Osana Elotrysköitä otellaan myös Naisten Suomensarjan ottelu YPJ–Puijon pesis lauantaina 10. elokuuta kello 15.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.