17 kesäkuun, 2019

Lannasta tuotettavan biokaasutuotannon tuki mahdollistaa tehokkaan ravinnekierron

Hallitusohjelmassa luvataan toteuttaa ravinnekierron toimenpidekokonaisuus, jonka avulla lisätään biokaasun tuotantoa ja kulutusta sekä synnytetään markkinat kierrätyslannoitteille. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tuoreessa selvityksessä tarkastellaan, millä toimenpiteillä ravinnekiertoon ja liikennebiokaasun tuotantoon saadaan vauhtia.

Urheilu

Tappion ja voiton siivittämänä sarjan kärkikamppailuun

Vimpelin Veto kohtasi viimeisen viikon aikana Sotkamon Jymyn vieraissa sekä Seinäjoen Jymy-Jussit kotonaan. Vierasottelusta tuloksena oli tappio, kun taas Saarikentällä joukkue otti voiton supervuoroon venyneessä ottelussa. Ensi keskiviikkona vimpeliläiset kohtaavat Saarikentällä sarjan kärkipaikkaa pitävät kouvolalaiset.

Elenia kuvaa sähköverkkoa helikopterilla

Sähköverkkoyhtiö Elenia lentokuvaa helikopterilla touko-elokuussa sähköverkkoaan kunnonhallintaa varten. 20 kilovoltin keskijännitteistä runkoverkkoa tallennetaan kuviksi kesän aikana noin 3 300 kilometriä eri puolilla Elenian verkkoaluetta Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Korven tila valmiina laidunkauteen

Kesän kynnyksellä Navettamaalla sijaitsevalla Korven tilalla arki on edennyt varsin työntäyteisesti. Uusia vasikoita on syntynyt ja vuoden 2019 poikimakausi on sujunut tilalla hyvin. Laidunkausi on myös hiljalleen lähestymässä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.