Yritykset

Kustannustuki kolmosen haku alkaa

Valtiokonttori avaa kustannustuen kolmannen hakukierroksen 27.4.2021. Myös yksinyrittäjät voivat hakea kustannustukea. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille,

Tuulivoima

Fingrid laajentaa Alajärven sähköasemaa

ETELÄ-POHJANMAALLE on suunnitteilla merkittävä määrä uutta tuulivoimaa. Jotta tuulivoimalla tuotettu sähkö saadaan siirrettyä edelleen kulutukseen, Fingrid laajentaa ja uusii sähköasemalaitteita tuulivoimahankkeiden kannalta tärkeällä Alajärven sähköasemalla.

Evijärven nuorisoseura

Ylikylän koulun silta nousi kahdella kaivinkoneella

ALAJÄRVEN kaupunki myi huutokaupalla Kurejoen ylittävän sillan entisen Ylikylän koulun rannasta. Sen osti yhtiö, jonka puolesta lohjalainen Lauri Sorainen alkoi järjestellä sillan kuljettamista Myllyniemeen, Lohjan Saukkolaan.

Yritykset

Etelä-Pohjanmaan Kasvupolulle runsas määrä hakemuksia

Korona ei ole vähentänyt eteläpohjalaisten kasvuhakuisten yritysten nälkää, sen osoitti Kasvu Openin Etelä-Pohjanmaan kasvupolulle tullut runsas hakemusmäärä. Maksutonta yrityssparrausta ja mahdollista Vuoden kasvuyritys-titteliä on ilmoittautunut tavoittelemaan peräti 47 yritystä. Lukumäärää voi pitää erinomaisena ottaen huomioon koronapandemian yritystoiminnalle aiheuttamat lisähaasteet.

Yritykset

Digiloikka hirvitti, mutta se onnistui

KUKKASALONKI Kastanjan yrittäjä Eila Lakaniemi on tyytyväinen ja helpottunut, ylpeäkin, kun yrityksen digitaaliset palvelut on saatu päivitettyä. Nettikauppa avautui 5. helmikuuta ja kotisivut ovat uunituoreet. Somessakin on aktivoiduttu.

JPYP:n alueen yrityksiä on tsempattu digitalisaation hyödyntämisessä koronapandemian aiheuttamien toimintaympäristön muutosten vuoksi, ja huhtikuussa ilmestyy alueellisen digimarkkinoinnin työkirja.

Yritykset

Vimpelin S-market laajenee ja uudistuu

VIMPELIN S-marketissa alkoi helmikuussa remontti, jonka yhteydessä kauppaa laajennetaan. Laajennusosa tulee ABC:n automaattiaseman suuntaan ja sen koko on noin 300 neliötä. Remontin valmistuttua kaupan myyntiala kasvaa noin 1 000 neliöön.

Yritykset

Ysit töihin Evijärvellä

Evijärven 4H ja yrittäjäyhdistys pyrkivät löytämään kesätyöpaikan vähintään kahdeksi viikoksi jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle. Hankkeeseen kuuluu myös yrittäjyys- ja työelämäaiheista koulutusta ja valmennusta yhdeksäsluokkalaisille.

Korona

Korona-aika vauhditti laiturien kysyntää

LAPPAJÄRVELÄISEN LP-Laiturin tuotteet ovat tulleet tutuiksi vuosikymmenten aikana. Kolme vuotta uusien yrittäjien johdolla toiminut yritys on myös laajentanut valikoimaansa, mikä on ollut vahvuus korona-aikana.
LP-Laiturin juuret ulottuvat 1990-luvulle. Vuonna 2018 yritys siirtyi uusille omistajille Aku Juttuniemen ja Mikko Jokinivan ostettua yritystoiminnan. Kaksikko aloitti samalla tuotekehityksen, minkä ansiosta LP-Laiturin mallisto laajeni entisestään.

JPYP järjestää rahoitusaamun uusille yrittäjille

JPYP järjestää Uusien yrittäjien rahoitusaamun Teams-tilaisuutena keskiviikkona 17.3.2021 kello 8.00–9.30. Tilaisuudessa palveluistaan ovat kertomassa Leader Aisapari ry, TE-palvelut sekä OP Alajärvi.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.