LaVen nuoret pisteille SM-kisoissa
19–22-VUOTIAIDEN yleisurheilun SM-kisat kilpailtiin tänä vuonna Vaasassa. Lappajärven Veikkoja edustavista Väkeväisen ottelijasiskoksista Jutta kisasi 22-vuotiaiden

VIMPELIN VEDON naisten koripallojoukkue on tehnyt jatkosopimuksen kaudelle 2022–23 seuran oman kasvatin Minttu Isorannan kanssa.
Amerikkalaisen jalkapallon naisten maailmanmestaruuskisat järjestettiin heinä–elokuun vaihteessa Vantaalla. Mukana kisaamassa oli joukkueet kahdeksasta maasta. Ensimmäiset MM-kisat pidettiin Tukholmassa vuonna 2010 ja sen jälkeen maailmanmestaruuksista on pelattu vuosina 2013 sekä 2017. MM-tasolla Suomen naiset ovat otelleet yhteensä 11 ottelua, joista saldona on ollut kuusi voittoa. MM-joukkueessa pelannut, Vimpelissä kasvanut Oona Ylinen tutustui lajiin oululaisen Northern Lights -seuran peruskurssin kautta.
Evijärvi-pyöräily järjestetään lauantaina 3. syyskuuta.
PattU–LaVe 2–1 (1–10, 5–4, 5–1); LaVe–PattU 2–0 (6–2, 6–1)
LAPPAJÄRVI-SOUTU järjestetään Nykälänniemestä maanantaina 29.8. Matkaan lähdetään kirkkoveneillä Kotarannasta, Nykälänniemen päästä kello 18. Soutumatkaa on
Kun viime vuosina testaajia on yleensä ollut vain neljästä kymmeneen, niin tällä kertaa rataa kiersi 12 minuutin ajan peräti 18 kuntoilijaa. “En muista, että tätä määrää olisi ylitetty edes 1980-luvun huippuvuosina”, kuuluttaja Raine Savola pohti.
EVIJÄRVELLÄ pyörähti viime keväänä käyntiin kolmen kuukauden mittainen elintapaohjausryhmä työikäisille naisille ja miehille. Se toteutettiin
“Vimpelin Vedon kannattajat pääsevätkin nyt kannustamaan omiaan kotiedun turvin Saarikentällä syksyn ratkaisupeleissä, joissa joukkue toivoo saavansa yleisöstä 13. pelaajan kannustuksen ja tunnelman luonnin myötä”, kertoo Vedon puheenjohtaja Jari Lakaniemi.

19–22-VUOTIAIDEN yleisurheilun SM-kisat kilpailtiin tänä vuonna Vaasassa. Lappajärven Veikkoja edustavista
VIMPELIN VEDON naisten koripallojoukkue on tehnyt jatkosopimuksen kaudelle 2022–23 seuran
Amerikkalaisen jalkapallon naisten maailmanmestaruuskisat järjestettiin heinä–elokuun vaihteessa Vantaalla. Mukana kisaamassa
PattU–LaVe 2–1 (1–10, 5–4, 5–1); LaVe–PattU 2–0 (6–2, 6–1)
LAPPAJÄRVI-SOUTU järjestetään Nykälänniemestä maanantaina 29.8. Matkaan lähdetään kirkkoveneillä Kotarannasta, Nykälänniemen
Kun viime vuosina testaajia on yleensä ollut vain neljästä kymmeneen,
EVIJÄRVELLÄ pyörähti viime keväänä käyntiin kolmen kuukauden mittainen elintapaohjausryhmä työikäisille
“Vimpelin Vedon kannattajat pääsevätkin nyt kannustamaan omiaan kotiedun turvin Saarikentällä
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.