Nuuska ja nikotiinipussit hammaslääkärin näkökulmasta
VIIME aikoina on ollut paljon uutisia nuuskaamisesta, nuuskan salakuljetuksesta ja nikotiinipusseista. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtava ylihammaslääkäri

VIIDELLÄ etelä- ja keskipohjalaisella turkistarhalla on löydetty lintuinfluenssaa. Lappajärvellä sijaitsevan Rantakankaan tarhan turkistarhaaja Esa Rantakangas
HYVINVOINTI on aiheena ollut viime vuosina framilla, syystäkin. Nuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti, vaikka samaan
KORTESJÄRVELÄISEN, Lapuan Virkiää edustavan Sampo Sankelon osalta riemukkaasti käynnistyneet nuorten suunnistuksen MM-kisat päättyivät lopulta sairastuvalle.
EVIJÄRVELLÄ vanhassa puutalossa vuodesta 2010 asti toimineen eläinlääkäri Katariina Kankaan pieneläinpraktiikan asiakkaat tulevan laajalta alueelta
Seinäjoen Kyrkösjärven länsirannalta ja Evijärven Särkikylästä kuolleena löydetyistä naurulokeista on todettu lintuinfluenssaa. Lintuinfluenssa on tyyppiä
AURINKOISENA torstai-iltapäivänä kunnantalon kulmille on kerääntynyt reilut parikymmentä eläkeikäistä Aijjoos-toiminnan kahvi- ja lauluhetkeen. Ilma on
LAHJAKKAITA lappajärveläisiä on maailmalle lähtenyt erilaisiin elämäntehtäviin. Tiedemaailmassa uusin onnistuja on lääketieteen tohtoriksi väitellyt Johanna
Kesälappajärveläiseksi tunnustautuva sairaanhoitaja Susanna Vainionpää kokosi ohjeita turvalliseen mökkeilyyn riskialttiille miehelle. Ja saa niitä lukea

VIIME aikoina on ollut paljon uutisia nuuskaamisesta, nuuskan salakuljetuksesta ja
VIIDELLÄ etelä- ja keskipohjalaisella turkistarhalla on löydetty lintuinfluenssaa. Lappajärvellä sijaitsevan
HYVINVOINTI on aiheena ollut viime vuosina framilla, syystäkin. Nuorten ahdistuneisuus
KORTESJÄRVELÄISEN, Lapuan Virkiää edustavan Sampo Sankelon osalta riemukkaasti käynnistyneet nuorten
EVIJÄRVELLÄ vanhassa puutalossa vuodesta 2010 asti toimineen eläinlääkäri Katariina Kankaan
Seinäjoen Kyrkösjärven länsirannalta ja Evijärven Särkikylästä kuolleena löydetyistä naurulokeista on
AURINKOISENA torstai-iltapäivänä kunnantalon kulmille on kerääntynyt reilut parikymmentä eläkeikäistä Aijjoos-toiminnan
LAHJAKKAITA lappajärveläisiä on maailmalle lähtenyt erilaisiin elämäntehtäviin. Tiedemaailmassa uusin onnistuja
Kesälappajärveläiseksi tunnustautuva sairaanhoitaja Susanna Vainionpää kokosi ohjeita turvalliseen mökkeilyyn riskialttiille
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.