Maakunta

Jenni Kuistille on aluevaltuutettuna tärkeää muistuttaa sosiaalihuollon roolista ja merkityksestä.
Kulttuuri ja ihmiset

Jääkö sosiaalihuolto lapsipuolen asemaan hyvinvointialuetta perustettaessa?

ON selvää, että ongelmia tulee olemaan, riippumatta siitä kuka päätökset tekee, kun luodaan näin isoa kokonaisuutta. Yhteistyöllä ja kompromisseilla saadaan paras mahdollinen tulos, ei niinkään politikoinnilla, repostelemalla ja rääpimällä sitä, mitä on tehty väärin ja kuka on mokannut. Ihmisinä olemme vajavaisia, mutta varmasti kaikki tekevät parhaansa tämän eteen, pohtii lehtimäkeläinen Jenni Kuisti Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen perustamisprosessia.

Maakunta

Hyvinvointialuejohtajan virka hakuun

Etelä-Pohjanmaan aluehallituksen ensimmäinen kokous järjestettiin 21.3.2022.

Aluehallitus päätti nimetä hyvinvointialuejohtajan valintaa valmistelevan työryhmän.

Kunnallisuutiset

Yritystuet voivat nousta Järviseudulla ja Kuusiokunnissa

Ähtäriläinen kansanedustaja ja Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Savola (kesk.) on tyytyväinen, että Kuusiokuntien ja Järviseudun seutukunnat ovat mukana Työ- ja elinkeinoministeriön uudessa EU:n aluetukiesityksessä.

Aluevaltuuston työskentely käynnistyy Etelä-Pohjanmaalla 7.3.2022

Maanantai 7.3.2022 on merkittävä päivä Etelä-Pohjanmaalla. Seinäjoella järjestetään tuolloin historian ensimmäinen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokous. Pitkään, useamman hallituskauden aikana, valmisteltu hyvinvointialueuudistus saavuttaa määränpäänsä, kun suoralla kansanvaalilla valitut valtuutetut aloittavat työnsä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.