Vistbacka avasi Etelä-Pohjanmaan aluevaltuuston ensimmäiseen kokouksen – Risikko valittiin valtuuston puheenjohtajaksi

Kuvakaappaus streamatusta kokouksesta

ALAJÄRVELÄINEN Raimo Vistbacka avasi ensimmäisen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksen 7.3.2022, jossa valittiin aluevaltuuston ja hallituksen puheenjohtajisto, sekä jäsenet muihin toimielimiin. Vistbacka oli valitun valtuuston vanhin edustaja ja näin olleen kokouksen avaaminen ja johtaminen varsinaisen puheenjohtajan valitsemiseen saakka lankesi hänelle. 

–Onnittelut kaikille valituille, olemme historiallisen ja haasteellisen tehtävän äärellä, hän lausui avaukseksi. 

Vistbacka otti myös kantaa käytyyn vaalityöhön, jossa äänestäjille oli luvattu ummet ja lammet. Oli puhuttu, että ongelmat poistuvat kuin ”usva tuuleen”.  

Varsinaisessa kokouksessa hallintosäännön hyväksymisen kohdalla tehtiin muutosesitys, joka käsitti henkilöstön mukaan ottamisen valmistelussa. Asia hyväskyttiin yksimielisesti.  

Hyvinvointialueen johtajan viran perustamisen kohdalla aluevaltuusto äänesti ensimmäisen kerran. Kyseessä oli virkakauden pituuden määrittäminen ja pätevyysvaatimukset; esityksenä oli toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde ja vastaesityksenä määräaikainen, seitsemän vuotta kestävä virkasuhde. Äänet jakautuivat koko lailla tasan, pohjaesitys voitti yhdellä äänellä tuloksen ollessa 30–29. Vt. johtajana toimii Tero Järvinen viran täyttämiseen saakka. 

ALUEVALTUUSTON puheenjohtajistoon valittiin Paula Risikko puheenjohtaja (kok.) Seinäjoki, 1. Esko Lehtimäki (kesk.) Teuva, 2. Piia Kattelus-Kilpeläinen (ps.) Seinäjoki, 3. Aarne Heikkilä (sd.) Seinäjoki. 

Hallituksen puheenjohtajistoon nimettiin Lasse Anttila puheenjohtaja (kesk.) Kauhajoki, 1. varapuheenjohtaja Sami Keskinen (kok.) Kurikka ja 2. varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki (kesk.) Lapua. 

Järviseutulaisia aluevaltuuston toimielimissä  

Mainos

Hallitus:Esko Ahonen (kesk.) Evijärvi 

Tarkastuslautakunta: Jukka-Pekka Matintupa (sd.) Alajärvi  

Henkilöstö- ja kehittämislautakunta: puheenjohtaja Sari Palmu (kesk.) Alajärvi, Ville Ala-aho (kesk.) Lappajärvi 

Talous- ja investointilautakunta:  Antti Joensuu (kesk.) Alajärvi, Juha-Pekka Keisala (kesk.) Soini, Sirpa Salomäki (kesk.) Vimpeli, Anne Matokangas (PS) Alajärvi, Olli Ketola (vas.) Alajärvi, Jaakko Niemistö (kesk.) Kortesjärvi 

Turvallisuuslautakunta: puheenjohtajana Raimo Vistbacka (kok.) Alajärvi 

Yksilöjaosto: Jukka Joensuu (kok.) Alajärvi  

Juttua korjattu 9.3.2022 13:58 Jaakko Niemistö (kesk.), Kortesjärvi lisätty talous- ja investointilautakunnan jäseneksi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.