7 maaliskuun, 2022 - paikalliset uutiset

Urheilu

Hautamäki voittoon jännitysnäytelmän päätteeksi

RALLIN suomenmestaruussarjan talvikausi paketoitiin pohjoissavolaisilla teillä Kuopion ympäristössä ajetussa ABC Pitkälahti-rallissa. Upeassa talvikelissä käytiin äärimmäisen jännittävä kisa SM2-luokan sarjapisteistä. Riihimäki-rallissa nähty kaksinkamppailu Ville Hautamäen ja Jaakko Lavion välillä uusiutui. Tällä kerralla taistelu kymmenyksistä päättyi Lavion ajovirheeseen.

Urheilu

Sää suosi Kraatterihiihtäjiä

KRAATTERIHIIHTO eli Tulivuorihiihto Kärnänsaaren ympäri hiihdettiin sunnuntaina aivan toisenlaisissa olosuhteissa kuin viime talvena. Silloin vesi roiskui ja kengät kastuivat. Nyt yöpakkaset olivat viimeisen viikon aikana kuivattaneet sohjon jäältä ja laduntekijöillä oli helppo tehtävä saada latupohjat kestäviksi. Liukkaassa nollakelissä sukset luistivat loistavasti.

Urheilu

Vedon hallitaival jäi kesken

VIMPELIN Vedon Superpesis-miehistön halli-SM-lopputurnauspaikka jäi tällä kertaa haaveeksi. Joukkue taipui Seinäjoen JymyJusseille 27.2. pelatussa ottelussa kotiutuslyöntikilpailun jälkeen lukemin 2-1 (3-1, 2-13, 2-1). Ensimmäisessä pelissään Koskenkorvan Urheilijat kellistänyt JymyJussit eteni eteläpohjalaisten lohkosta Imatralla käytäviin mitalitaisteluihin.

Lue »

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.