–HYVIÄ puolia soittamisessa on se, miten se vaikuttaa mielialaan. Huono puoli se, että alussa jäi ristisanatehtävät. Nyt olen onneksi löytänyt ne uudelleen.
Näin kuvailee kesäkuussa 80 vuotta täyttävä lappajärveläinen Seppo Leväniemi kolmisen vuotta sitten aloittamastaan pianonsoitonharrastuksesta.
–Näin Järvilakeuden kansalaisopiston ilmoituksen kurssista täällä Lappajärvellä. Soitin opistolle ja kysyin, onko harrastamiseen yläikärajaa. Siitä se innostus lähti.
Aivan tuulesta temmattu Leväniemen harrastus ei ole, sillä hän kasvoi perheessä, jossa soitettiin. Myöhemmässä elämänvaiheessa 80-luvulla Leväniemi kokeili haitarinsoittoa, mutta olisi tarvinnut opetusta harrastamisen eteenpäin viemiseksi.
–Musiikkiin kasvoi lapsesta pitäen. Isä ja veli soittivat viulua korvakuulolta ja isä vielä kaksirivistä haitariakin. Minusta ei ollut korvakuulosoittajaksi. Kävin muutaman tunnin viulutaiteilijan opissa ja opin äänet viulusta, mutta nuotteja ei kukaan opettanut. Haitarilla opin myös vähän, kun kävin naapurissa kysymässä mitä tuo ja tuo ääni tarkoittaa. Leikkimielellä jouduin vaatekaappiin soittamaan, kun oli niin paljon eiku-nappuloita. Siinä vaiheessa soittaminen ei ollut minun juttuni ja se jäi siihen.
Leväniemi harkitsi pitkään ennen soittotunnille hakeutumista, sillä kynnys oli kova.
–Mietin, että mitä opettaja mahtaa ajatella, kun ikäihminen tulee soittotunnille. Opettaja oli kuitenkin heti hengessä mukana ja soittotunnilla mennään minun ehdoillani. En ole yhdessä tai kahdessa viikossa valmis kappaleen kanssa. Ikä on tehnyt tehtävänsä ja opettajan kanssa todettiin yhdessä, että pystyn soittamaan vain oikean käden melodian. Ettei soitto onnistu yhtä aikaa molemmilla käsillä. Nuottien lukeminen onnistuu, mutta luetun ymmärtäminen ei aina.
Omien sanojensa mukaan Leväniemestä ei ole tulossa konserttipianistia, eikä hän aio esiintyä julkisesti. Hän soittaa ajankuluksi ja omaksi ilokseen. Halu oppia on kuitenkin suuri ja nälkä kasvaa syödessä.
–Sen takia sinne mennään, että saisi oppia mitä soittaminen vaatii. Haluan oppia enemmän kuin osaan. Musiikilliset termit on jokseenkin hallussa ja nuotteja opin koko ajan. Siinä helpottaa, kun opettaja kirjoittaa nuotin nimen viivastolle. Haluan oppia ja soittaa itselleni, en kuulijakunnalle. Että saa soittaa siinä olotilassa mitä on. Soittaa vaan itselleen. Pikkuhiljaa ajatus on itänyt ja olen miettinyt, että joskus voisin soittaa lapsille tai veljelle, mutta vielä ei ole sen aika. Syntymäpäivillä on tarkoitus soittaa Sininen ja valkoinen.
Sairastelusta seuranneen masennuksen takia eläkkeelle jääneelle Leväniemelle musiikilla ja soittamisella on suuri merkitys.
–En pysty soittamaan silloin, kun on mieli maassa. Mutta kun pakotan itseni pianon ääreen ja soitan, niin olo helpottuu. Ja kun onnistuu niin tuntee itsensä voittajaksi. Ei taidosta niinkään vaan siitä, että pystyin tässäkin tilanteessa soittamaan. Aina en ole jaksanut lähteä tunnille. Joskus väsymys vie voiton ja joudun soittamaan opettajalle, että tänään en jaksa tulla. Opettaja on myös vaistonnut, jos mieli on kovin maassa. Opettajalla on tosi iso rooli, se että hän on ymmärtäväinen.
Leväniemi harjoittelee pienellä Casio-merkkisellä sähköpianolla lähes päivittäin. Haaveena on hankkia parempi sähköpiano.
–Joskus menee päivä kaksikin, etten soita. Mutta siinä se piano seisoo ja pyytää, että näppäile mua. Melkein päivittäin tulee joku kappale soitettua. Joskus menee tunti kerralla, joskus pidempäänkin. Iltauutisten jälkeen ei enää viitsi soittaa. Pystypianolle ei ole kotona tilaa, mutta parempi sähköpiano on suunnitteilla hankkia. Tällä Casiolla tulee herkästi sivuääniä, kun sormet osuu useampaan koskettimeen kerralla.
Leväniemi kannustaa kaikkia soittoharrastuksesta haaveilevia tarttumaan rohkeasti toimeen.
–Kun saisi ikäihmiset ymmärtämään, että soittoharrastuksessa ei ole yläikärajaa. Että vanhusiällä ei ole myöhäistä alkaa opetella. Jos on pienintäkään ajatusta ollu, että miksen minäkin, niin se pitää toteuttaa. Itsestä se aloittaminen on kiinni, opettaja huolehtii lopusta.
Väestön ikääntyminen näkyy kansalaisopistolla
JÄRVILAKEUDEN KANSALAISOPISTON rehtori Leea Kedon mukaan ikääntyminen näkyy opiston tilastoissa.
–Ikärakenne vastaa alueen asukkaiden ikää. Enenevissä määrin tulee aikuisia, jotka haluavat aloittaa soitto- tai jonkun muun harrastuksen. Esimerkiksi viime vuonna valtaosa opiston opiskelijoista oli kuudenkympin kieppeillä. Tilastollisesti 60–75-vuotiaat ovat yliedustettuina, yli 80-vuotiaitakin on likemmäs 200. Miesten määrä on pienempi suhteessa naisiin. Määrällisesti alle 14-vuotiaita saisi olla enemmän.
Maaseudun ja pääkaupunkiseudun opisto-opiskelussa on eroja ja ikäihmisten kasvavaan harrastuneisuuteen on havahduttu myös Järviseudulla.
–Pääkaupunkiseudulla opistossa harrastaa enemmän korkeasti koulutettuja, maaseudulla vähemmän koulutettuja, jotka hyötyvät opisto-opiskelusta enemmän. Maaseudun etuna on, että aina joku tietää kehen ottaa yhteyttä, jos opettajalla on huoli oppilaan hyvinvoinnista tai terveydestä. Opistokentällä on valtakunnallisesti tiedostettu, että ikäihmisten harrastaminen voi vaatia osaamista, jota opettajalla ei välttämättä ole. Voi olla muistisairautta tai liikkumisen haasteita. Tällöin harrastuksessa voi olla mukana joku tukihenkilö, niin vastuu ei ole pelkästään opettajalla. Kurikan ja Lapuan kansalaisopiston kanssa on haettu ikäihmisten pedagogiikkaan keskittyvää koulutushanketta.
Kansalaisopistolla ei ole yläikärajaa harrastamiseen.
–Minkä tahansa ikäinen voi tulla harrastamaan. Iäkkäiltä on tullut palautetta, että kun siellä tapaa muita, kun pitää tehdä mitä hyvänsä ja lähteä kotoa, niin se vaikuttaa yleisesti vireyteen. Kurssin vetäjän täytyy huomioida ikä ja opiskeluun pitää suhtautua vähän eri tavalla kuin nuorten kanssa. Vanhempien oppilaiden kanssa pitää muistaa kerrata ja tehdä paljon toistoja.
