Lappajärveläislähtöinen Eila Laasasen runoissa näkyvät tämän juuret. Lisäksi kirjoittajaa inspiroivat luonto, ihmisyys, hengellisyys ja omat elämänkokemukset.
1950-LUVULLA Eila Laasanen puolisoineen lähti Lappajärveltä toimeentulon perässä Vaasaan, josta puolisolle oli löytynyt työpaikka. Sittemmin pariskunta muutti Mustasaareen, jossa Laasanen edelleen asuu.
Vaikka muutosta on kulunut jo seitsemisenkymmentä vuotta, ei suhde kotiseutuun ole missään välissä katkennut. Kirjoittajan uralle pontta on tarjonnut juuri paikallislehti Järviseudun Sanomat, jossa Laasanen kirjoituksia on julkaistu jo vuodesta 1987 alkaen.
Lappajärvi näkyy selkeästi myös Laasasen erilaisissa kirjallisissa tuotoksissa.
–Kotiseututyö on koko ajan tullut rinnalla, hän kertoo. Kotiseututyön hengessä Laasanen on kirjoittanut teoksia lappajärveläisistä tarinoista ja sananparsista. Häntä ovat kiinnostaneet sananparsien synty ja se mitä ne heijastelavat ja kertovat ihmisistä.
Myös runotuotannossaan Laasanen on käsitellyt kotiseutuaan, kotiseuturakkautta, Lappajärven luontoa ja Lappajärven syntyä sekä omia muistojaan.
Runoilijan tie
RUNOUS vetosi vilkkaaseen ja mielikuvitukselliseen Laasaseen jo varhain. Kouluajoista lähtien hän lausui runoja, mutta niiden kirjoittaminen vei toden teolla mukanaan vasta eläkkeelle siirtymisen jälkeen, kun lausuntakurssin opettaja ehdotti myös kirjoittajapiiriin liittymistä.
Laasasen ensimmäinen runokirja Muistoissani Lappajärvi syntyi pian kirjoittajapiiriin hakeutumisen jälkeen. Vaasaan muutto ei ollut ollut Laasaselle mutkatonta.
–En meinannut sopeutua tänne ja minusta tuntui, että mikään ole minuun omaani täällä, Laasanen kertoo. Muun muassa näihin tuntoihin runokirjassa paneuduttiin.
Kun lähestyt kotipitäjääsi Kauhavalta päin
ottaa Lappajärvi sinut vastaan kuin äiti,
sininen esiliina levällään.
Tuuli sekoittuu hiuksiin ja
esiliina on kyynelistä märkä.
-Eila Laasanen
Sittemmin Laasanen on kirjoittanut vielä kahdeksan muuta teosta. Näistä osa on runokirjoja, mutta mukaan mahtuvat myös edellä mainitut kotiseutukirjat sekä kaksi lastenkirjaa. Kotiseudun lisäksi Laasasta inspiroivat muun muassa luontoaiheet, ihmisyys, hengellisyys ja omat, paikoin vaikeatkin, elämänkokemukset.
Esimerkiksi Rakkausalbumi – Runoja -kirja kertoo rakkauden täyteisestä elämästä, jota sävytti sittemmin edesmenneen puolison muistisairaus. Kirja on tarjonnut vertaistukea myös muille omaishoitajana toimineille.
–Joka on kokenut jotain tällaista, kokee sen lukiessaan omanaan. Se ei ole vain minun suruani, vaan myös muiden surua, Laasanen sanoittaa.
Kohmeinen maa, kuuran peittämä
kukkapenkit, orvokit.
Tahdon sanot sinä.
Tahdon sanon minä.
On lokakuu.
Nytkin on lokakuu
ja kuura peittää
sairaalan pihamaan kukkapenkit.
Orvokkeja sanot.
Nostan katseeni ja samat siniset
pojan silmät katsovat minuun.
Saanko luvan, kuulen sinun sanovan.
Lasken käteni rollaattoria pitelevälle
kädellesi
Jatkamme hiljalleen matkaa,
jossakin soi
muistoja menneiltä ajoilta.
-Eila Laasanen
Inspiraation jäljillä
LAASANEN kertoo, että hänen runonsa syntyvät usein yksittäisistä, jollain tapaa häntä sykähdyttävistä arkisista havainnoista. Aihe jää mieleen pyörimään, ehkä valvottaakin yön verran ja päätyy ikään kuin valmiiksi ajateltuna paperille. Itse runo syntyy hänen mukaansa lopulta helposti. Esimerkiksi Satuja ja runoja lapsille kirjan runo Kevättä rinnassa syntyi, kun Laasanen havaitsi kaksi harakkaa pihakiven päällä.
He istuvat kivellä vierekkäin kaksi harakkaa
lähellä toisiaan
Kodin rakennuspuuhat mielessä,
niin tarkasti katsovat maisemaa.
Tuossa kuusessa varmaan olisi turvaisaa,
oman armaan vierellä keinahtaa ja
tuutia, tuutia lapsiaan.
Niin ajatteli harakka ja maahan hyppäs,
katsos tässä on jyvä, tuossa toinenkin.
Tule rakkaani, syödään kumpikin.
Niin siirtyivät ruokaa etsimään
kyllä huomenna aikaa on rakentaa
mietti harakka, kevättä rinnassaan.
-Eila Laasanen
Helppous ei kuitenkaan tarkoita pinnallisuutta.
–Runoni eivät koskaan ole huvikseen tehtyjä, vaan niissä on aina sanoma, joka voi tulla syvältäkin, hän kertoo.
Runojen sanoma on kantanut Laasasen myös kahden kansallisen runokilpailun voittoon. Näistä jälkimmäisen, Haku Päällä -runokilpailun, hän voitti vuonna 2010, kun runo ”Miten sitä ihastuukin” valittiin parhaaksi yli 700 runon joukosta.
Miten sitä ihastuukin
niin mitättömään seikkaan
kuin käden liikkeeseen.
Siihen, miten hän pitelee tupakansytytintä
sytyttää tupakin, tai vaan
laittaa käden taskuun.
Tulee lämmin olo pitkäksi aikaa.
Jopa kuukauden
saattaa jokin samantapainen asia
huikaista ihan mielettömästi.
Miten sitä ihastuukin
niin mitättömään seikkaan
ja antaa viedä mukanaan.
Istuu kuin karuselliin,
pelkää ja kiljuu ihastuksesta
joka viiltää vatsanpohjaa;
salpaa hengityksen ja
kun astuu maankamaralle
on pidettävä jostakin tukevasta kiinni.
-Eila Laasanen
Laasanen kokee kirjoittamisen ja runouden antaneen hänelle paljon. Hän kirjoittaa edelleen silloin kun vointi sen sallii ja vastaan tulee kiinnostava aihe.
–Minua on kantanut tämä, että olen saanut tämän lahjan ja kirjoittanut, hän kertoo.
Liinu Peltomäki
