Energiayhtiö Ilmatar käynnisti Alajärvellä sijaitsevan 36 turbiinin tuulivoimapuiston kaupallisen tuotannon juuri ennen joulua 2023. Koko 221 megawatin nimellisteho on käytössä ja uusiutuvaa energiaa tuotetaan tuulen avulla noin 587 gigawattituntia (GWh) joka vuosi.
–Alajärven tuulivoimapuiston onnistunut valmistuminen oli ensimmäinen askel hankkeessamme, josta tulee yksi Suomen ensimmäisistä hybridipuistoista. Hybridipuistoista, jotka tuottavat uusiutuvaa energiaa useammalla kuin yhdellä energialähteellä ja joissa on energiavarasto tehon tasaamiseksi, on tulossa uusiutuvan energiantuotannon tulevaisuus, Ilmattaren toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström kommentoi.
Tuulipuisto on erinomaisen kansainvälisen yhteistyön tulos. Japanilainen, Kansain alueella toimiva, energiayhtiö Kansai Electric Power on Alajärven tuulivoimapuiston vähemmistöosakas.
–Olemme osallistuneet hankkeeseen vuodesta 2021 ja jatkamme yhteistyötä Ilmattaren kanssa olemalla vahvasti mukana hankkeen hallinnoinnissa sen turvallisen toiminnan varmistamiseksi. Yhtiömme on sitoutunut vauhdittamaan uusiutuvan energian hankkeita ympäri maailmaa saavuttaaksemme hiilivapaan yhteiskunnan, Mikio Matsumura, Representative Executive Officer, Vice President, Kansai Electric Power sanoo.
Tuulivoimapuiston rakentuessa oli otettava huomioon monta asiaa ja yksityiskohtaa.
–Alajärven tuulivoimapuisto on kuin läpileikkaus Ilmattaren historiaan. On ollut mahtavaa saada olla mukana tässä merkittävässä hankkeessa ja nähdä sen rakentuvan niin aikataulussa kuin budjetissa ja hyvässä yhteistyössä niin paikallisten viranomaisten kuin urakoitsijoiden kanssa. Myös yhteistyö Kansai Electric Powerin ja Ilmattaren välillä on ollut poikkeuksellisen ammattimaista ja sulavaa. Alajärven tuulivoimapuisto ei ole pelkästään historiaa vaan viitoittaa meitä myös tulevaisuuteen muuntautumalla hybridipuistoksi tulevien vuosien aikana, Ilmattaren rakennuttamisesta vastaava johtaja Petri Ainonen kertoo.
Ainutlaatuinen hybridikokonaisuus
Kun tuulivoimapuisto on saatu valmiiksi, Ilmatar suunnittelee laajentavansa puiston ainutlaatuiseksi uusiutuvan energian hybridipuistoksi. Hybridipuistolla tarkoitetaan useammalla kuin yhdellä tuotantotavalla energiaa tuottavaa laitoskokonaisuutta, joka Alajärvellä tarkoittaa tuulivoiman, aurinkovoiman ja akkupuiston kolminaisuutta. Hybridipuiston täydentävät aurinkopuisto- ja akkuvarastokokonaisuudet on tarkoitus rakentaa vuosien 2024-2025 aikana ja koko hybridipuiston kaupallisen tuotannon on tarkoitus alkaa viimeistään vuonna 2026.
Hybridipuistolla on merkittäviä positiivisia yhteisvaikutuksia. Tuuli- ja aurinkovoimatuotanto sekä energiavarasto jakavat liittymissopimuksen lisäksi puiston sisällä sähköasemat sekä sähkön pääsiirtokaapelit. Näin säästetään sekä investoinneissa että raaka-aineiden käytössä.
–Energiavarasto ja aurinkovoimatuotanto sijoitetaan tuulivoiman välittömään läheisyyteen uusiutuvan energian tuotannolle osoitetun osayleiskaava-alueen sisälle. Energiaa tuotetaan ja hallinnoidaan täten samalla maantieteellisellä alalla kahdessa vertikaalisessa kerroksessa. Näin maankäyttö tehostuu ja ympäristövaikutukset keskittyvät pienemmälle alueelle suhteessa siihen, että hankkeet toteutettaisiin toisistaan erillään, Ilmattaren Business Development Manager Katja Koponen kertoo.
Tuulivoimapuiston 221 MW nimellistehon lisäksi alueelle rakennetaan 150 MWp:n aurinkovoimapuisto, ja tuotantoa täydentävä 25 MW/50MWh akkuvarasto. Aurinkovoimapuiston ja akkuvaraston rakentamiseen Ilmatar sai 19,5 miljoonan euron EU/RRF-tuen Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämänä.
Sinua saattaisivat kiinnostaa nämä jutut