Pääsiäinen ei ole pääsiäinen ilman kokkoa

Vuonna 2011 oli komea kokko Pyhälahdessa.
Vuonna 2011 oli komea kokko Pyhälahdessa.
Vuonna 2011 oli komea kokko Pyhälahdessa.
Vuonna 2011 oli komea kokko Pyhälahdessa.
Kokkoja on poltettu pääsiäisen aikaan pohjanmaalla 1700-luvulta alkaen; Lakaniemen kokoilla 1960-luvun alussa yksi kohokohta oli makkaranpaisto.

PÄÄSIÄISKOKKOJA on kuulemma poltettu Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla jo 1700-luvulta alkaen, mutta kaikenlaisia noidankarkotustulia tiedetään poltetun jo tuhansien vuosien ajan niin Suomessa kuin Keski-Euroopassakin. Ruotsinkielisellä rannikolla poltetaan kokkoja laskiaisena ja Keski-Suomeen suunnalla Perhosta lähtien ja muuallakin poltetaan juhannuskokkoja. Perinteellä on ollut nousu- ja laskukautensa, mutta se elää edelleen vahvana ja siihen voi kuulua perhekokko, kyläkokko tai valtava maakunnallinen kokko, jonka polttoon voi osallistua jopa tuhansia ihmisiä, kuten kävi muun muassa Ylivieskassa 1990-luvulla.

Katajaa kokkoon

ITSE omaksuin perinteen jo 1960-luvun alussa, kun pikkupoikana rakensimme kokkoa nyhräämällä tylsällä pistosahalla katajia lammashaasta ja vetämällä ne vesikelkalla rantapellolle kasaan. Ihan kohtuullisen kokoinen kokko me saatiinkin aikaiseksi tai siltä se ainakin pikkupojasta tuntui. Huipentuma oli tietysti lankalauantaina, kun kokko sytytettiin. Muistan hyvin, kuinka katajat paloivat äänekkäästi ritisten liekkien leimahdellessa korkealle. Toinen kohokohta oli tietysti makkaran paisto kokon hiilloksella ja välistä liekeissäkin niin, että makkarakepit paloivat poikki ja makkara putosi hehkuvaan pätsiin. Makkara oli harvinaista herkkua siihen aikaan, sillä maalaistaloissa teurastettiin syksyisin sikapossu tai mullikka ja lihoja syötiin pitkin talvea eikä makkaranostoon tuhlattu vähäisiä rahoja.

Kanto kaskessa

KOKONTEKO jäi itseltäni vuosikymmeniksi, kunnes ikämiehinä aloimme tehdä  vuosittain kyläkokon Pyhälahden yhteisrantaan. Nyt olikin sitten miehet asialla eli traktoreilla ja tukkikärryillä oli helppo hakea hakkuutyömailta isoja risukuormia ja koota ne kuormaajalla siistiksi ja isoksi kokoksi. Kokon teko alkoi käytännössä usein jo edellisenä kesänä, kun puutarhoista ja pihapiiristä leikatut omenapuun oksat ja muut risut vietiin valmiiksi kuivamaan kokkopaikalle. Kasaan alkoi sitten kertyä rakennusten purkulautoja ja muuta palavaa roinaa ja lopulta sinne ilmestyi valtava kanto, jota koetettiin polttaa monessa kokossa, mutta eihän se palanut. Kertyvä kasa nähtiin lopulta yhteisen rannan kauneushaittana ja niin koko perinne valitettavasti lopahti. Kokkoperinne jatkui sitten mökkirannassa omaa pientä kokkoa perhepiirissä poltellen.

Mainos

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Heikki Salmela

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.