Leijonanmieli käynnisti vaalikampanjansa
VIIME lauantaina sai Lakis-Areenalle saapunut yleisö kuulla harvinaisen selväsanaisen vaalilupauksen. Sen lausui syvällä rintaäänellä Vimpelin

Länsirannan kädentaitopiirissä Lappajärvellä päätettiin lähteä mukaan keräykseen Ukrainan hyväksi ja tulosta syntyi. Idea neulomiseen saatiin
VIIME viikolla Evijärven lukion abiturientit valmistautuivat lukulomalle lähtöön penkkarien merkeissä. Viime keväänä alkanut perinne nelipäiväisestä penkkarijuhlinnasta sai jatkoa tänäkin vuonna.
LAPPAJÄRVEN kunnan teknisen valiokunnan kokouksen 21.2.2023 esityslistan 7. pykälässä on asiana Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan hyväksyminen.
KAUPUNGINHALLITUS päätti kokouksessaan 20. helmikuuta lausua valtion väyläverkon investointiohjelmasta vuosille 2024–2031, ettei seutukuntia ja niiden teollisuuden tarpeita ole huomioitu suunnitelmassa riittävästi.
Koronapandemia toi etäopetuksen rytinällä kansalaisopistoihin, mutta digitaalisuus voi vähentää osallistumisen esteitä tulevaisuudessakin. Mitä jos voisit jatkossa osallistua kurssille etänä, jos et saa esimerkiksi lapsenvahtia, sairastut tai olet lomareissussa?
SOININ kunnanhallitus merkitsi tiedokseen vuoden toisessa kokouksessaan 20. helmikuuta, että kuluvan vuoden valtionosuudet ovat yhteensä
Työttömien työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta sadalla henkilöllä eli 1,6 prosentilla. Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä laski vuoden takaisesta 5,7 prosentilla. Edellisestä kuukaudesta työttömien työnhakijoiden määrä laski 362 henkilöllä.
Inkerin Lounas-Kahvion lopetettua toimintansa vuoden vaihteessa näytti jo hetken siltä, että Kortesjärvellä ei jatkossa olisi saatavilla lainkaan lounaspalveluita. Onneksi tämä huoli on nyt ohi. Samassa liikekiinteistössä sijaitseva Pedro’s kebab pizzeria on ryhtynyt laajentamaan toimint…
VIMPELIN Rantakylän koululla on torstaiaamuna jälleen koululaisia neljän vuoden tauon jälkeen. Aapiskujan koulun luokat esikoulusta kolmanteen aloittavat koulutyön saneeratussa vanhassa koulussa sekä sen viereen nousseessa noin 300-neliöisessä hirsirakennuksessa.
VIIME lauantaina sai Lakis-Areenalle saapunut yleisö kuulla harvinaisen selväsanaisen vaalilupauksen. Sen lausui syvällä rintaäänellä Vimpelin
Länsirannan kädentaitopiirissä Lappajärvellä päätettiin lähteä mukaan keräykseen Ukrainan hyväksi ja tulosta syntyi. Idea neulomiseen saatiin
VIIME viikolla Evijärven lukion abiturientit valmistautuivat lukulomalle lähtöön penkkarien merkeissä. Viime keväänä alkanut perinne nelipäiväisestä penkkarijuhlinnasta sai jatkoa tänäkin vuonna.
LAPPAJÄRVEN kunnan teknisen valiokunnan kokouksen 21.2.2023 esityslistan 7. pykälässä on asiana Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan hyväksyminen.
KAUPUNGINHALLITUS päätti kokouksessaan 20. helmikuuta lausua valtion väyläverkon investointiohjelmasta vuosille 2024–2031, ettei seutukuntia ja niiden teollisuuden tarpeita ole huomioitu suunnitelmassa riittävästi.
Koronapandemia toi etäopetuksen rytinällä kansalaisopistoihin, mutta digitaalisuus voi vähentää osallistumisen esteitä tulevaisuudessakin. Mitä jos voisit jatkossa osallistua kurssille etänä, jos et saa esimerkiksi lapsenvahtia, sairastut tai olet lomareissussa?
SOININ kunnanhallitus merkitsi tiedokseen vuoden toisessa kokouksessaan 20. helmikuuta, että kuluvan vuoden valtionosuudet ovat yhteensä
Työttömien työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta sadalla henkilöllä eli 1,6 prosentilla. Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä laski vuoden takaisesta 5,7 prosentilla. Edellisestä kuukaudesta työttömien työnhakijoiden määrä laski 362 henkilöllä.
Inkerin Lounas-Kahvion lopetettua toimintansa vuoden vaihteessa näytti jo hetken siltä, että Kortesjärvellä ei jatkossa olisi
VIMPELIN Rantakylän koululla on torstaiaamuna jälleen koululaisia neljän vuoden tauon jälkeen. Aapiskujan koulun luokat esikoulusta kolmanteen aloittavat koulutyön saneeratussa vanhassa koulussa sekä sen viereen nousseessa noin 300-neliöisessä hirsirakennuksessa.
VIIME lauantaina sai Lakis-Areenalle saapunut yleisö kuulla harvinaisen selväsanaisen vaalilupauksen.
Länsirannan kädentaitopiirissä Lappajärvellä päätettiin lähteä mukaan keräykseen Ukrainan hyväksi ja
VIIME viikolla Evijärven lukion abiturientit valmistautuivat lukulomalle lähtöön penkkarien merkeissä.
LAPPAJÄRVEN kunnan teknisen valiokunnan kokouksen 21.2.2023 esityslistan 7. pykälässä on
KAUPUNGINHALLITUS päätti kokouksessaan 20. helmikuuta lausua valtion väyläverkon investointiohjelmasta vuosille
Koronapandemia toi etäopetuksen rytinällä kansalaisopistoihin, mutta digitaalisuus voi vähentää osallistumisen
SOININ kunnanhallitus merkitsi tiedokseen vuoden toisessa kokouksessaan 20. helmikuuta, että
Työttömien työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta sadalla henkilöllä
Inkerin Lounas-Kahvion lopetettua toimintansa vuoden vaihteessa näytti jo hetken siltä,
VIMPELIN Rantakylän koululla on torstaiaamuna jälleen koululaisia neljän vuoden tauon
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.